24. kesäkuuta 2014

Puutarhapäivitystä

Sellaisina päivinä, kun puutarha näyttää onnettomalta ja mitkä tahansa tekosyyt kuten aika, voimat jne estävät siellä puuhastelun, on hyvä miettiä menneitä. Miltä se mahtoi näyttää jokin aika sitten tai muutama vuosi taakse katsottuna.


Ehkä tilanne ei kuitenkaan ole niin mahdoton, olet vain tässä hetkessä kiinni jossakin muualla. Kun itse mietin eilen illalla tuskastuneena puutarhan tekemättömiä töitä, kaivoin esille vanhoja valokuvia. Johan nauratti. Lähtökohta oli kuitenkin aika erinäköinen kuin nyt. Ohessa piha kolmesta eri kohdasta ennen ja nyt.


Hyötypuutarhan puolella oli hieman haravoitavaa. Jonkin ajan kuluttua löysin sieltä marjapensaita.


Nyt marjapensaiden vierellä on pieni kasvimaa. Sen verran vain, että se on hauskaa. Kuvasta huomaan, että porkkanoita pitäisi harventaa eikä maisseilla ole ollut mukavaa kylmässä säässä.


Kerran löysin kivipolun ja laattaterassin noin 10 cm:n multakerroksen alta, kun aloin kaivamaan. Tällä tontilla saattaa olla haudattuna mitä tahansa, mutta en ole jaksanut enää kaivella, eikä koirakaan ole innostunut moiseen.


Sen sijaan olen istuttanut kasveja polun ympärille ja mies rakensi pergolan reunustamaan laattoja.


Ja sitten vielä  nokkosviidakkomme, jonne aloin rakentaa pientä muotopuutarhaa kierrätysmateriaaleista. Kun taloa purettiin, sain taas lisää lautaa penkin reunustuksiin. Kiviäkin löytyi ihan omalta tontilta, kun vain jaksoi kieritellä.


Nyt kasveja on jo siirrelty ties kuinka monesti ja polkuja päällystetty uudelleen.  Kasvihuonekin on rakennettu.


Paljon on tekemättä, mutta paljon on saatu aikaiseksikin. Ja tänään paistaa aurinko. Ehkä illalla kyykin jo harventamassa rikkaruohoja ja niitä porkkanoita, terkuin Suska.






4 kommenttia:

  1. Tuo muotopuutarhan portti on ihana. Mikä köynnös siinä kasvaa, humala?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on humalaa. Kova on kasvamaan ja tekee kauniit pienet kävyt syksyllä. Jätän ne aina talveksi roikkumaan, vaikka reunoilta karsin kuolleet pois. Pienestä ystävältä saadusta alusta kasvaa nyt myös isossa pergolassa hyötytarhan puolella, joten helppo on, jos tykkää pelkästä vihreästä.

      Poista
  2. Kiitos Suska ! Tuo auttoi kummasti omaa saamatonta olotilaa ♥

    VastaaPoista
  3. Juuri silloin, kun antaa levolle aikaa, tulevat ne parhaimmat ideat!

    VastaaPoista