20. huhtikuuta 2016

Käsityöläisten kodit + arvonta

 
Toinen tänä keväänä julkaistu kirjani tuli myyntiin eilen ja tänään sain kirjapaketin hypisteltäväksi. Kyllä näyttää kivalta ja voi iloisena todeta, että se on niiden kaikkien työtuntien arvoinen.
 
Valokuvaaja Ritva Tuomi halusi kuvata muutakin kuin valkoisia sisustuksia, joissa esillä ovat ne trendikkäimmät design-tuotteet. Olemme tehneet useita lehtijuttuja käsityöläisistä, joiden kodeissa olemme nähneet hurmaavan persoonallisia sisustuksia. Ritvan idea innosti myös kustantajaa ja nyt kädentaitajien sisustuksia esitellään kirjassamme.
Lisäksi käsityöläiset opastavat lukijoille yhden tee itse -idean, joten kirja antaa paljon muutakin kuin idearikkaita sisustuksia.
 
Kirjan on kustantanut Moreeni ja se on myös painettu Suomessa. Hyvä kokonaispaketti kotimaista kädentaitoa kaikin puolin :) 
 
Kirjassa on mukana 13 erilaista käsityöläistä ympäri maata.
 
Joymari Mikkelistä


                                                               handmade by KOTONA Turusta

                                                            Kyyrölän Savi Hämeenlinnasta                        

Hasa Design Konnevedeltä


                                                                 Sirinä Design Helsingistä


                                                                        Willatar Porvoosta

Rautaharakat Siuntiosta

MosaiikkiMiljöö Mikkelistä

Tulimetsä Turusta

Art Tiina Alastarosta

Design Pylsy Joutsasta

Susanne Koskimäki Helsingistä

sekä Verhoomo Fylli Klaukkalasta.
 
Voit voittaa Käsityöläisten kodit -kirjan blogiarvonnassa, joka starttaa nyt ja päättyy vappusunnuntaina 1.5. klo 21.00
 
Yhden arvan saat olemalla blogini rekisteröitynyt lukija. Arvan voit lunastaa myös blogini facebook- sivuilta kommentoimalla arvontapäivitystä. 
 
Kerro kommentissa monellako arvalla osallistut sekä yhteystietosi, niin tavoitan sinut voiton osuessa kohdallesi.
 
ONNEA ARVONTAAN, terkuin Suska.
 
 
 

44 kommenttia:

  1. Vaikuttaa ihanalta kirjalta :) Olen lukijasi Bloggerin ja FB:n kautta eli kahdella arvalla mukana.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Onpa ihastuttavia kuvia kirjassa.
    Mukaan kahdella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihana kirja!
    Jos ei pääse katsomaan noita paikkoja, niin kirjalla pääsee katsomaan paikkoja.

    Kahdella arvalla mukana.
    linnea68 at gmail piste com

    VastaaPoista
  4. Kahdella mukaan Hienoa nähdä missä kaikkialla olette kierrelleet kirjaa tekemässä

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukaan Hienoa nähdä missä kaikkialla olette kierrelleet kirjaa tekemässä

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavan näköinen kirja! Yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukaan arvontaan!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella mukana :) jani.koskinen83@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kirja vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ja kivalta joten tietysti osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!Aina mukava päästä kurkkimaan toisten koteihin.
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  13. Onpa upea kirja! Onnitteluni uudesta kirjastasi. Olet kyllä tehnyt valtavan työn. Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Klaara! Yhteistyöllä saa upeaa jälkeä :)

      Poista
  14. Mukana, lkm@suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Kiinnostavin kirja pitkään aikaan! tämä kirja taitaa olla sarjaa "pakko saada". maijja(a)wippies.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Maija, toivottavasti pääset tutustumaan kirjaan pian.

      Poista
  16. Kiva oli löytää blogisi, olen nyt lukija sekä Bloggerin että fb:n kautta eli siis kait kahdella arvalla mukana. Yhteystiedot löytyvät tätä kautta: http://craftcandidate.blogspot.fi/ ja FB-sivu: Craft Candidate

    VastaaPoista
  17. Näyttääpä ihanalta kirjalta!
    Kahdella arvalla mukana, Facebookissa osallistuin nimelläni Elise H. :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oi miten ihana idea kirjassa,juuri tämmöistä kirjaa olen kaipaillut!
    Yhdellä mukana arvonnassa:amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Hieno kirja :) On mielenkiintoista katsella käsityöläisten kuvia, heidän uniikkeja kotejaan ja ideoitaan.
    Yhdellä arvalla mukana,
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Voi että! Arpa likoon kirjan puolesta!
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  21. yhdellä arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana.
    tuija.rautanen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukaan koittamaan arpaonnea! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukaan, ihanaan kirja-arvontaan!
    katamaria83(a)gmail.com

    VastaaPoista
  27. On ollut varmaan tosi kivaa käydä kaikissa noissa mielenkiintoisissa kodeissa! Onnea uuden tulokkaan johdosta! Mukana yhdellä arvalla. t. Maarit

    VastaaPoista
  28. Ompa ihana kirjauutuus! Yhdellä arvalla koetan onneani.

    VastaaPoista
  29. Onpa mielenkiintoinen kirjauutuus! Onnea kirjan tehneelle :) Kahdella arvalla mukana tottakai. Liisa

    VastaaPoista
  30. Kivan näköinen kirja, yhdellä mukana
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana :)
    Tuosta saisi varmasti kivoja uusia ideoita :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Mielenkiintoinen kirja varmasti :)
    hilsan@luukku.com

    yksi arpa.

    VastaaPoista
  33. Mukana kahdella. Tuossakin näyttää jollakulla olevan niin kiva pihakin. Mä sitten ihailen tätä suomalaista asennetta, kun itse nakutellaan pihat, sisustukset ja muutamat DIY:t päälle. Just hyvä. Kirjan kuvat näyttää ihanalle! Onnea ja menestystä :)

    VastaaPoista
  34. Yhdellä mukana. Onnea kirjan tekijälle. Hieno teos.

    VastaaPoista
  35. Yhdellä mukana. Onnittelut tekijälle.
    pia.kukkola@hotmail.fi

    VastaaPoista