25. toukokuuta 2017

Pusikoissa popsimassa

 
Olin tänään opiskelemassa uutta villiyrteistä Teija Tavernan kurssilla upeassa Villa Auroran miljöössä Mäntyharjulla.

Viime kesänä kirjoitin aiheesta asiaan perehtyneen kokin näkökulmasta. Siihen juttuun pääset tästä.

 
Teijan mukaan jo kolmella villiyrtillä kuten nokkosella, voikukalla ja vuohenputkella pääsee hyvin alkuun. Hieno homma, kaikkia löytyy ihan omalta kotipihalta, joten on oltava nopea ennen ruohonleikkuria. Mieskin varmaan ilahtuu uudesta ruokavaliosta :)


 
Nappaako silmä ojanpientareelta leskenlehden suureksi kasvaneen lehden, kun kukinto on jo kuihtunut?
 

Mehuna villiyrttien sekoitus toimii upeasti ananaksen kanssa. Hieman sitruunaa sekaan ja tilkkanen vettä, nam!


Kotiin kurssilta vietiin yrttisuolaa, johon voi sekoittaa haluamiaan villiyrttejä toivotun aromin mukaisesti. Pilkoin nokkosta, poimulehteä ja vuohenputkea. Tämä on helppo tapa tutustua villiyrtteihin. Sekoita puolet yrttejä ja puolet merisuolaa, tai vähennä suolan määrää tarvittaessa.

 
Peston perusaineeksi sopii vuohenputki basilikan sijaan. Kun säilöt pilkotut vuohenputkien lehdet laadukkaaseen oliivi- tai rypsiöljyyn, säilyy yrtti pitkäänkin odottamassa muita aineksia herkullista pasta-ateriaa varten.
Oli upeaa huomata, ettei kurssi ollut pelkästään aikuisten juttu. 8-vuotias Senjakin lähti mummin kanssa kotiin yrttisuolapurkki kainalossa.
 
Lisää aiheesta ensi viikon Pitäjänuutisissa, terkuin Suska. 





4 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut mielenkiintoinen kurssikokemus. Villiyrtit ovatkin tämän päivän trendi. On hienoa, kun villiyrteissä pääsee nopeasti ja helposti liikkeelle. Täällä meilläkin päin järjestetään villiyrttikursseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ilman kurssiakin oppii hyvän opaskirjan ohjeilla. Itse tykkään käydä myös kursseilla, koska siellä on kiva jakaa ajatuksia muiden kanssa.

      Poista
  2. Mahtava kurssi varmasti. Mekin ollaan innostuttu villiyrteistä ja tänään just nokkosta käytiin poimimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkonen on supertyyppi, jota aion nyt käyttää muutenkin kuin teenä.

      Poista