Jatketaan tänäänkin ruokapäivityksellä, sillä nyt on kehumisen paikka. Mies mietti, etten ole aikoihin ehtinyt tehdä ruisleipää, enkä ehtinyt tänäänkään. Totesin, että hän selviää hommasta siinä missä minäkin. Vahvoilla sormilla ja käsilihaksilla taikinan alustaa vaivatta hetkessä ja sitten ei tarvitsekaan muuta kuin odotella.
Ennen kuukausittaiseen ompeluseuraan lähtöä ehdin nähdä, kuinka hän vaivasi taikinaa työpöydällä pontevasti, kuten äitinsä Esteri oli kuulemma aikoinaan tehnyt. Hyvä hyvä, lämmintä leipää iltapalalle odotettavissa.
Ja niin olikin. Muutaman tunnin kuluttua lieden päällä odotti kaksi limppua iltateen kaveriksi. Ja leivän päälle piti kaupasta hakea kotimatkalla oikeaa voita. Niin kätevästi se kävi mieheltäkin, että saisi leipoa useamminkin. Myllärin ruisleipäaineksilla oppii kuka tahansa kuten minä, vaikkei lapsuudenkodissa ollutkaan perintönä saatua taikinajuurta.
Leivotaanko teillä ruisleipää? Terkuin Suska
