21. kesäkuuta 2014

Tuhtia juhannusruokaa

Kun Koivulan nuoriso lähti juhannuksen viettoon kaupunkiin, saattoivat aikuiset olla tekemättä oikeastaan mitään. Päätin keskittyä lukemiseen, ruokailuun ja vierailuun ystävien luona. Ensin kokattiin kotikeittiössä salaattia, jota mies kommentoi suutuntumaltaan monipuoliseksi. Mitähän sekin tarkoitti? Ehkäpä sitä, että olin sekoittanut ainekset rouheina paloina, yhdistänyt suolaista ja makeaa, kevyttä ja hieman tuhdimpaa.


Paista leipäkuutiot öljyssä valkosipulisilpun kanssa. Ruskista myös pekonit ja kanafileet. Paloittele tuoretta kurkkua, kermajuustoa ja appelsiinia. Sekoita ainekset salaatin kanssa ja koristele ruohosipulilla. Lisää pari pisaraa sinappista salaattikastiketta kaiken kruunuksi.

Jälkkäriä pitää myös olla, oli ruoka mitä tahansa. Juhannukseen sopivat vielä raparperiherkut. Ai niin, pitäisi nekin puskat leikata ja pakastaa raparperinvarret mehua varten. Mutta ei nyt keskikesän juhlan aikaan.



Tämän ohjeen kuulin töissä ja sovelsin käytössä oleviin tarvikkeisiin: Tee murotaikina tai osta valmis pohja. Painele taikina piirakkavuokaan. Kuori ja paloittele 0,5 l raparpereja vuokaan. Sekoita 2 dl mansikkajogurttia, 1 dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoja ja lisää raparperien päälle. Paista 200 asteessa noin 30 min.
Koristele sitruunamelissalla ja orvokeilla. Nauti vaniljalla maustetun kermavaahtopilven kanssa hieman jäähtyneenä tai kylmänä.


Sitten ystävien puffaan. Sami tykkää kokata ja kertoi puuhastelleensa ulkokeittiössä aaton kunniaksi useita tunteja apupoikansa kanssa. Ihmiset viihtyivät ja kokki veti grillinsä vieraiden keskelle.


 
Menussa oli monenlaista syötävää, kuten gubbröra. Siinä keitetyt perunat ja munat sekoitetaan sillin ja tillin kanssa maukkaaksi lisukkeeksi. Hölskytyskurkuissa ystäväperheeni käyttää suolan ja sokerin ohella etikkaa ja tilliä.


                                   Loimulohi valmistui hiljalleen muun kokkailun lomassa.


Tomaatit Sami täytti paistetulla jauhenliha-, sipuli-, valkosipuli-, chili- ja maustesekoituksella. Lisää päälle siivu aurajuustoa ja vähän muuta juustoraastetta. Kiedo pekoniin ja grillaa 150 asteessa noin 30 min.


Suuremmalle vierasmäärälle sopiva grillikylki kannattaa hauduttaa ensin uunissa parin tunnin verran miedossa, 125-150 asteen lämmössä ja grillata sitten BBQ-kastikeella valellen vielä noin tunnin ajan. Kyllä iskä osaa.

 
Tarjolla oli myös korvasienimuhennosta, joka maistui lähestulkoon syntisen hyvältä. Muista esikeittää korvasienet ennen ruoaksi valmistamista niiden myrkyllisyyden vuoksi. Paista pannulla sienien lisäksi sipulia ja pekonia. Mausta suolalla sekä musta- ja valkopippurilla. Laita ainekset uunivuokaan, lisää aurajuustoa, muuta juustoa raasteena sekä kermaa. Hauduta 150-200 asteessa 1,5 h.


Loppuillasta ehti vielä Varpasen kokolle, jonka pari kyläläistä sytyttävät joka vuosi muiden iloksi.































Tänään sitten ihmetellään, kun lämpötila putosi 5 asteeseen ja taivaalta tulee rakeita ja vettä vuorotellen. Salaattilaatikossa alkaa näyttää valkoiselta. Aurinkoa odotellessa, terkuin Suska.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti