23. joulukuuta 2014

Oven jouluun voi avata

-Joulu on tulossa, eikä meillä ole vielä kuustakaan, sanoi muumimamma lasten videolla vuosia sitten.
Jäi jotenkin mieleen se hössötys ja tohina piirroselokuvassakin, saati sitten oikeassa elämässä.

Nyt on kuitenkin kaikki tehty joulua varten. Meille ei tänä jouluna tullut suurta joulukuusta lainkaan, kun lapset viettävät pyhiä toisaalla. Mutta aamulenkin jälkeen oli pakko napata omasta rinteestä pieni kuusi lasipurkkiin olkkarin pöydälle. Minkäs sille voi, kun kassillinen koristeita voivotteli, etteivät pääse nyt lainkaan oksille hehkumaan. Löytyi sieltä kassista näköjään ihan pieniäkin koristeita pienelle kuuselle.

Tätä varten sitä jo lokakuussa alkoivat sormet syyhytä joulua ja sen tunnelmaa. Nyt voidaan avata ovi joululle. Jenny koristelikin keittiön liitutauluoven juuri tähän hetkeen.





Kiitos kaikille lukijoilleni, jotka tunnelmoitte kanssani tätä ihanaa aikaa. Kohda voidaankin alkaa odotella yhdessä kevättä, sillä talvi-ihminen en ole sitten ollenkaan, vaikka joulua rakastankin.

                                       Oikein ihanaa joulua juuri sinulle! Terkuin Suska

6 kommenttia: