27. syyskuuta 2015

Lähes kymppikiloinen esikoinen

Jos sulla on piha, joko olet tehnyt kaikki pihahommat syksyn tulla? Voi että en ehtinyt tänäkään viikonloppuna, vaikka kovasti suunnittelin. No jos viikonvaihteelle oli varattu pari työkeikkaa, ei voi kuin jostain luovuttaa. Selityksen makua, mutta jospa tässä hiljalleen ehtisin pihallekin.

 
Sen verran olin reipas, että kasvihuoneesta hain viimeiset kurkut ruokapöytään. Ja kyllä, myös ensimmäinen kasvattamani jättiläismeloni odottaa nyt eteisen rappusilla, että sekin pääsee ruokapöytäämme entistä ehommassa muodossa.
 
Ihan kymppikiloiseksi se ei jaksanut kasvaa, kun ei meillä ollut sille ihan perinteistä kasvupaikkaa varattuna. Mutta kiitos, 9658 grammaa vaaleankeltaista herkkua kasvoi kuitenkin. Jotenkin on yritettävä sisukset varovasti kovertaa, että kuorista saataisiin hauska halloween-lyhty. Mutta sitä ennen reseptien hakuun.
 
Mukavaa alkavaa viikkoa sulle, terkuin Suska.

8 kommenttia:

  1. Oi mahtava jättiläinen hänestä kasvoi! :D Taisin laittaa meidän jättikurpitsan kasvamaan liian varjoiseen paikkaan ja liian myöhään. Se ei varmaan paina kiloakaan XD
    Pitää korjata tilanne ensi vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis pieni kurpitsasi pääsee varmaan ainakin koristeeksi! Ensi vuonna sitten taas yrittämään, näin se menee :)

      Poista
  2. No jo on jättikokoinen jötkäle tuo meloni. Mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen itsekin, että suostui kasvamaan, mutta kukapa sitä ei nauttisi olostaan aurinkotuolin läheisyydessä.

      Poista
  3. Hih, sen siitä saa, kun makoilee koko kesän aurinkotuolissa :) onpa tosi iso meloni :) Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
  4. Mahtava tuo sun jättiläinen ♥ Kyllä noita piha hommia riittää, osa jää suosiolla keväälle, mitä olin syksyksi ajatellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sama täällä, ei millään ehdi, kun näyttää tuo syksy tulleen vaihdikkaasti sen meidän lomaviikon aikana.

      Poista