20. lokakuuta 2016

Tallinnassa syyslomalaisen matkassa

Käytiin eilen syyslomalaisen kanssa päivän reissulla Tallinnassa. Herätys jo ennen kukon laulua ja paluu silloin, kun yleensä jo nukutaan. Pitkä rankka päivä, mutta ihanaa yhteistä aikaa lapsen kanssa.

 
Kun kaikki mahdolliset vaateputiikit oli koluttu, oli aikaa katsella kaunista aurinkoista kaupunkiakin. Mä niin rakastan vanhoja kerrostaloja, joiden julkisivut ovat koristeellisen kauniita erivärisine rapattuine pintoineen.
 
Ehdittiin myös käsityöpuoti Karnaluksiin, mutta maltillisesti ostin vain sitä, mitä olin suunnitellut. Muutenkin mietin siellä huoneita kolutessani, että turhaan tätä varten Tallinnaan tulisin, löydän kyllä tarvitsemani lähempääkin. Tämä mielipide johtunee siitä, että olen jo lapsena lajitellut nappeja ja kankaita, lankoja ynnä muita käsityötarvikkeita halutessani. Äitini on harrastanut erilaisia tekstiilitöitä aina, joten ensin tarkistan äidin varastot ja jos sieltä ei löydy etsimääni, menen kauppaan.

 
Jossain kohtaa kaupunkikierrosta piti peruuttaa, kun olin jo kävellyt ohi upean terassin. Tosi hienot puiset kalusteet sopisivat monenlaiseen ympäristöön suoralinjaisine muotoineen. Hienoa käsityötä!
 
Sen verran polttivat päivän kilometrit jaloissa, että päätettiin ensi kerralla jäädä yöksi.
 
Kokemuksesta kiitollisena terkuin Suska.

4 kommenttia:

  1. Kiva matkakertomuksiin! Tallinnasta löytyy aina uutta nähtävää. Reipas olit Karnaluxissa, kun et heräteostoksiin sortunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain mjohanna, tyytyväisenä palasin kotiin pienen budjetin reissulta :)

      Poista
  2. Bongasin myös monta kivaa käsityötaidonnäytettä. Tallinnassa ei näkynyt töhrittyjä paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta,vaikka huomioni kiinnittyikin enimmäkseen mahtavaan auringonpaisteeseen.

      Poista