9. toukokuuta 2018

Diy punottu ruukkupaju


Lettejä, ristikoita ja monia muita muotoja. Tee itse kaunis ruukkuistutus pajusta ja muotoile sen latva halauamallasi tavalla.

        Marttaystävä kävi punontakurssilla ja opetti meille samat niksit marttaillassa, kiitos siitä.



Hänellä olikin jo monta valmista istutusta juurtumassa.


Työnnä vitsojen tyvipäät multaan vähintään 20 cm:n syvyyteen. Minulla oli 20 pajukeppiä, joista viisi paria asettelin ympyrään noin 60 asteen kulmaan vasemmalle. Toiset viisi paria työnsin multaan edellisten väleihin ristikkäin oikealle.

Oksattomat varret punoin salmiakkikuvioiksi ja sidoin juuttinarulla. Ensin oikealle osoittavat pajut ovat sidoskohdassa päällä, seuraavan kerroksen sidoskohdassa alla ja niin edelleen. Ohuesta pajusta olisi saanut huomattavasti kauniimmat kiinnitykset, mutta nämäkin kelpasivat hyvin. Ajan mittaan narut voi poistaa ja pajujen pitäisi kasvaa kiinnityskohdista yhteen, mutta nähtäväksi jää.


Viimeisen sidonnan yläpuolelle ruukkupuuhun kannattaa punoa rengas, joka pitää puun kasvaessaan oikeassa muodossa. Ilman ohjausta oksat kasvavat ylhäältä suppuun.


Sitten vain kastellaan ahkerasti, että pajut juurtuvat. Latvus tuuheutuu ajan kanssa. Pätki latvuksen sivuversoja aluksi noin 20 cm:n mittaisiksi, niin ne haarautuvat ja puuta voi hetken päästä muotoilla haluamakseen.

Vähän näyttää vielä reppanalta kuten koko puutarha, mutta kyllä se kesän mittaan kaunistuu, kun ympäristökin muuttuu vihreämmäksi.

Tällainen puu on kiva idea myös äitienpäiväkukaksi, terkuin Suska. 

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea, kiitos vinkistä ja kiitos myös ohjeista. Tällaisille on aina käyttöä. Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait vinkkiä! Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista