Se tunne, kun makramee-seinätekstiili meni metsään

Otsikko kertoo jo kaiken oleellisen. Olen tämän käsityön aikana oppinut itsestäni paljon sellaista, mitä aion hyödyntää tulevaisuudessa. Eli kun tykkään niin kovin tehdä kässäprojekteja luovasti soveltaen, saattaa käydä niin, ettei lopputulos ole missään mielessä toivottu.

Saimme koulussa tehtäväksi aikaseurantakuvauksen, jonka päätin toteuttaa käsityön valmistumisesta. Lähtökohta tämä, keppiin kiinnitetyt punoskuteet.

Katselin kyllä valmiita malleja niin lehdistä, kirjoista kuin netistä, mutta kun punomisen aika oli, aloin taas päätä pahkaa tekemään vain jotain, ilman sen suurempaa suunnitelmaa.

Olisihan se pitänyt jo noista palleroista nähdä, että kasvoilta se lopputulos tulee noin punottuna näyttämään.

Mutta eikös mitä, vielä piti siivetkin punoa, ihan muka huomaamatta. Tässä kohtaa olisin voinut vielä purkaa ja aloittaa alusta.  Ja silti vasta valmista työtä katsellessa huomasin, että metsään mentiin ja lujaa. 

 

Turha sitä enää on purkaa, kun langatkin lyhensin. Olkoon tämä opiksi itselle, että huteja tulee ja saakin toki tulla, mutta ehkä kannattaisi suunnitella kässähommia hieman enemmän etukäteen, jos lopputulos ketuttaa näin paljon.

Onko sulla ollut sellaisia luovia projekteja tai käsitöitä, joissa lopputulos harmittaa enemmän kuin palkitsee?

Ei muuta kuin uutta seinätekstiiliä kohti, terkuin Suska.