25. maaliskuuta 2020

Tuoreita versoja ja taimipurkkien askartelua

Kuva-arkistoja selatessa löysin tosi vanhat kuvat, jotka sopivat kevään lisääntyneeseen valoon ja yhteiseen aikaan perheen kanssa tänäkin päivänä.


Virkkauksen opettelu on hauskaa puuhaa ja onnistuu vaikka sormin ilman virkkuukoukkua. Ketjusilmukoita vain peräkkäin ja kaikki pienetkin lankakerät käyttöön. 
Iloisenkirjavat taimipurkit valmistat kätevästi pestyistä säilyketölkeistä, joiden päälle liimaat virkkaamasi ketjut.

Taimikyltit muotoilet helposti esimerkiksi Fimo-massasta. Paina kasvien nimet kylttiin kirjainleimasimilla ja koveta kyltti kotiuunissa massan ohjeiden mukaan.


Kylvä siemeniä, joista kasvaa nopeasti tuoretta herkkua sellaisenaan syötäväksi tai ruoanlaittoon. Pikkuruisissa taimissa on valtavasti vitamiineja ja ravintoaineita. Vihreitä versoja voit kasvattaa esimerkiksi herneestä, erilaisista kaaleista, retiisistä, monista yrteistä, vihanneskrassista jne. Tutki mieleisiä vaihtoehtoja netistä ja hanki siemeniä. Suurempia siemeniä kannattaa liottaa vedessä yön yli, niin itävät nopeammin.

Käytä puhdasta multaa, kastele kunnolla, lisää reilusti siemeniä ja peitä kylvös muovilla, johon olet tehnyt tuuletusreikiä. Kun kasvu on käynnistynyt lämpimässä paikassa, voit poistaa muovin ja laittaa taimipurkit valoisaan paikkaan. Satoa saat, kun muistat sumutella ja kastella kasveja säännöllisesti. Herkuttelemaan pääset, kun versot ovat 5-10 cm pitkiä. 

Sitten vain askartelemaan ja kylvämään, versojen kasvua on kiva seurata, terkuin Suska.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti