3. huhtikuuta 2020

Arvonta - Jokanaisen puukässää -uutuuskirja



                                        Siinäpä se, uunituore kirjani Jokanaisen puukässää!


Upea urakka valmis, ISO KIITOS Kustannusosakeyhtiö Otavalle ja sen kädentaitokirjoja julkaisevalle  Moreenille.

Kirjan ohjeilla nikkaroit kalusteita ja käyttöesineitä kotiin ja parvekkeelle ilman puusepän koulutusta, verstasta tai erikoistyökaluja. Eritasoiset ohjeet houkuttelevat puutöiden pariin, saat vinkkejä luovaan sisustamiseen ja vanhan kierrättämiseen.

Kirjan hienosta graafisesta ilmeestä vastasi monet muutkin kirjani taittanut Sini Nihtilä, mutta muutoin se on omaa kädenjälkeä malleista teksteihin ja kuviin.
Tai no, mallien valmistamisessa suurena apuna oli mieheni, joten kiitos siitä hänelle!


Ohessa muutama poiminta kirjan tarjonnasta. Työvaihekuvien avulla homma helpottuu osaltaan. 

Kuten yleensäkin mun kirjoissa, on tässäkin tosi helppoja ohjeita, jotta innostuisit kokeilemaan työkaluja ja uusia tekniikoita. Myös puukässää harrastaneille löytyy nikkaroitavaa, sellaisia malleja, joissa on useita työvaiheita ja tarvikkeita.
Materiaalit voit valita tietenkin oman tyylisi mukaisesti. Osa malleista on tehty kierrätysmateriaaleista, koska mielestäni aina kannattaa hyödyntää jo olemassa olevaa tarpeetonta materiaalia.





Onko puukässä sulle tuttua ja mitä olet nikkaroinut?

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa kirjauutuus KoivulaDesignin arvonnassa kommentoimalla alle 15.04. klo 21.00 mennessä. Liitä kommenttiin  myös yhteystietosi, niin saan sinuun yhteyttä arvan osuessa kohdallesi. Lähetän palkinnon Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen.
Voit osallistua arvontaa myös fb:n ja ig:n puolella, kaikki kommentit huomioidaan.

Kirjan voit hankkia useimmista kirjakaupoista ja just tällä hetkellä helpoiten netistä


Toivottavasti tutustut ja innostut puukäsitöistä, jotka tuovat sulle sahanpurujen lisäksi paljon iloa ja upeita tuotteita, terkuin Suska.




15 kommenttia:

  1. Arvonnassa mukana. Joskus kauan sitten tein puutöitä kansalaisopiston ryhmässä

    VastaaPoista
  2. Puu on lähellä suomalaisten sydäntä! Olen itsekin tehnyt pieniä puutöitä ja ihailen aina lapsuuden kodissani isäni tekemää koivuviilupöytää ja senkkiä.Hienoa Suska, että olet nostanut tämän upean materiaalin esille!

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa tietenkin �� onnittelut uudesta kirjasta ahkera nainen ��

    VastaaPoista
  4. Oi ihanuutta! <3 Minulla mennyt vuosia tekemättä mitään käsitöitä, mutta nyt lapset jo niin isoja, että aikaa jää enemmän ja heidän kanssaan yhdessä on erityisen kiva tehdä monenmoista.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tottakai mukana arvonnassa, kirja on varmaan superkiva!
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  6. Pieniä puuhommia on tullut tehtyä ja opiskeltuakin. Mielenkiintoinen kirja.
    hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihana kirja varmasti paljon upeita ideoita, itse olen tehnyt joskus koulussa viimeksi. Tästä voisi lähteä mukava uusi harrastus itse kullekkin. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa, kiinnostava kirja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava kirja :) Onnea sinulle :) Mukana arvonnassa tottakai. Tämä olisi kiva itselle, koska tykkään myös tehdä puukässyjä. Mukavaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa. Onnea uudesta julkaisusta. Olen tehnyt katajakiekoista joskus aikaa sitten pannunalusia. Meillä tuo mieskaveri osaa näprätä, kun innostuu.

    VastaaPoista
  11. Aika vähän puusta tehnyt mitään, mutta kovasti kyllä kiinnostaa!

    Paljon onnea!

    VastaaPoista
  12. Nikkarointi kiinnostaa, josko tulevaisuudessa ehtisi tehdäkin pieniä juttuja. Joten mukana arvonnassa ehdottomasti! Tavoitat minut IG: minna_ru

    VastaaPoista
  13. En ole suoraan sanottuna nikkaroinut kuin koulun puutyössä aikoinaan ja silloinkin olin siinä huono :D Mutta sitä kahta kauheammin alkoikin tämä kirjasi kiinnostaa. Todella mielenkiintoinen opus, toivottavasti saa paljon lukijoita. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Pihalle kasvilavoja ja linnunpönttöjä olen tehnyt, mutta muuten on nikkarointi jäänyt miehelle. Pupuille pitäisi häkki lähiaikoina rakennella ulos. Mielelläni tutustuisin kirjaan paremmin. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Pidän puusta materiaalina kovin paljon ja haluaisin rohkaistua käyttämään sitä itsekin

    VastaaPoista