12. joulukuuta 2022

Jouluinen viirinauha


En ole koskaan aikaisemmin ollut pois kotimaasta tai kotoa jouluna. Joulu Espanjan vuokrakodissa on taatusti erilainen kuin kotona tai mökillä. Huomasin, että täällä heräsi innostus askarrella joulukoristeita, mitä ei ole tapahtunut vuosiin.

Päätin, että yritän hyödyntää mahdollisimman paljon kotoa löytyviä tarvikkeita. Viirinauhan tarvikkeet löytyivät ja samoista materiaaleista on tulossa muitakin koristeita myöhemmin.

           Tarvikkeet: ruskeaa käärepaperia, pokkari, kynä, sakset, lankaa, liimaa ja piparimuotteja      

1. Leikkaa paperista niin monta kaksinkertaista viiriä kuin nauhan pituuteen tarvitset. Mallityössä viirit ovat noin 5 cm:n välein. Muokkaa koko tilan mukaan.

2. Liimaa viirit lankaan niin, että pystyt vielä liikuttamaan niitä ja säätämään etäisyyksiä.

3.Leikkaa pokkarin sivuista kuvioita koristeeksi. Tekstit voi kopioida tai tehdä vapaalla kädellä kuten mallissa. Piparimuottien avulla syntyy esimerkiksi sydän- ja tähtisomisteita. Liimaa koristeet viiriin ja ripusta nauha paikalleen.


Kodin koristeleminen jouluiseksi ei vaadi paljoa. Kotoa löytyy varmasti monenlaisia ylimääräisiä tarvikkeita, joita voit hyödyntää askartelussa. Just nyt liimailen palloja pokkarinsivuista ja tähtiä vessapaperin hylsyistä. En olisi ikinä itsestäni uskonut, mutta nämäkin hommat valmistelevat joulutunnelmaa. Niistä pian lisää!

                                                                 Askarteluterkuin Suska 

                                                                                           


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti