29. kesäkuuta 2014

Avoimet puutarhat Mikkelipuistossa ja Mörönperällä

Avoimet puutarhat -päivää vietettiin Etelä-Savossa vaihtelevassa sadekuurojen sävyttämässä säässä. Tällä kertaa halusin mennä kuuntelemaan kirjailija Mari Mörön mielenkiintoisia tarinoita Mörönperän kasveista ja niiden alkuperästä. Puutarha on vuonna 1999 alkaneen innostuksen ja aherruksen tulos.




Erilaisia teemoja sisältävässä fuusiotarhassa on lukemattomia erikoisuuksia, joista voi lukea puutarhurin vapaastiversoo -blogista.


         Satojen kasvien joukossa on monia mielenkiintoisia lahjoja tai vaihdokkeja maailmalta.


           Mari Mörö kertoi kasviserkuksista ja esimerkiksi dinosaurusten aikaisesta männystä.


Useimmat perennansa kirjailija kertoi kasvattaneensa siemenistä, jolloin ne tottuvat helpommin vallitseviin olosuhteisiin.


                                      


                                        Kiitokset hurmaavista tarinoista Mari Mörölle.




Mikkelipuistossa ideoita omalle pihalle sai 120 yrityksen mallipuutarhoista ja taimimyymälästä. Kiveyksiä, katteita, köynnöstukia, muureja, tilanjakajia, kukkaistutuksia, pensasryhmiä, puita.










                              Niin mukava päivä hyvässä seurassa, kiitos tästä, terkuin Suska.







4 kommenttia:

  1. Avoimet puutarhat jäi tänäkin vuonna väliin, vaikka joka vuosi menosta haaveilen. Viikonloppu meni kirpparitavaroita lajitellessa ja sunnuntai sitten itse kirpparilla. Miksei muuten meidän kylällä kukaan ole innostunut puutarhaansa esittelemään? Olisipa kivaa!

    VastaaPoista
  2. Ihmiset ilmeisesti luulevat, että kaiken pitää olla tiptop, jos avaa pihansa julkisesti. Pitänee alkaa ensi vuodeksi tuttuja ja tuntemattomia innostamaan aiheesta! Jokainen puutarha on kuitenkin erilainen ja kertoo vain omistajansa persoonallisuudesta. Yhtä ihania kaikki!

    VastaaPoista
  3. Joo, alapa sinä puuhanaiseksi! Mahtavaa!

    VastaaPoista