6. heinäkuuta 2014

Kasvihuoneeseen huilaamaan

Kasvuhuoneemme täyttää pian 5v. Sain sen synttärilahjaksi ja se valmistui hyvissä ajoin tunti ennen puutarhajuhlien alkua. Olin tosin aputyttönä valmistamassa lahjaa, mutta ei sen arvo siitä huonontunut.


Idea kasvihuoneesta lähti liikkeelle ikkunoista, jotka mies pongasi silloiselta työmaaltaan. Tuli kerran töistä kotiin ja kysyi, että haluaisinko nyt sen kasvihuoneen. Apua, enhän mä osaa mitään kasvattaa.
Ikkunat sattuivat olemaan vanhasta koulustani, joten rakennuksen kattona on nyt jumppasalin ikkunoita. Siitä taas tuli mieleen lapsuusvuodet telinejumppaharrastuksen parissa sekä se, ettei selkä  kestä enää edes puolivoltteja. Hitsi!


Kasvihuoneessa on noin 15 neliötä ja sen malli syntyi käytettävissä olevan lasimateriaalin mukaan. Monen monta vaihetta oli tekemisessä ja rakennusohjeetkin kirjoitin vuosia sitten Aarre-lehteen. Nyt ikkunanpokat kaipaisivat jo uutta maalipintaa. Vuodet ovat tehneet sen, mihin into ei rakennusvaiheessa riittänyt eli maalien rapsuttamiseen.


Tue runkoa lautojen avulla nikkaroinnin ajan, jotta mitat pysyvät kohdallaan ja runko suorassa. Muuten työnjohtajan aika menee millien mittailuun ja huvimaja taipuu etukenoon. Niin huvimajahan tämä rakennus myöskin on, jotta saatiin pari asiaa samalla vaivalla.



Runkopuut ja laudat on helpompi maalata ennen asennusta ja kasvihuonekäytössä on hyvä välttää liuotinpohjaisia maaleja. Itse kyllä halusin maalata kurkihirren vasta sitten, kun se oli paikallaan. Tuntui jotenkin ylevältä, ettei homma korkeuksissa pelottanut lainkaan. Se on tietenkin pöhköä.


Kasvihuonetta on sisustettu  jo sen tuhat kertaa ja monesti se on toiminut myös työasioiden näyttämönä. Tänä kesänä päätyseinällä ei olekaan roikkuvia muratteja vaan muutama olkihattu sekä poikani minulle lahjaksi vuosien varrella tekemiä kaarnaveneitä. Sarvet naulasin sen verran jykevällä naulalla viime talvena punaiseen oveen, että saavat nyt olla siinä vielä seuraavankin talven. Niihin voi ripustella monenlaista.


Kaverilta saamani höyläpenkki on ihana, mutta ei sillä mahdu tekemään puutöitä, joista myös tykkään tosi paljon. Penkki toimii taimien pöytänä. Tänä kesänä olen innostunut erilaisista kurkuista, joita onkin kasvamassa viittä erilaista. Lisäksi penkin päällä venyttelee oksiaan chili, päärynämeloni sekä raidallinen munakoiso. Pienissä ruukuissa kasvaa laventelia ja sitruunamelissaa.


Kasvihuoneen toiselle seinustalle kasaan kesäksi pari laudoista kolottua laatikkoa tomaatteja varten. Niitä on nyt muutamia erilaisia ja sinkkiämpärissä vielä yksi, kun tila viljelysäkeissä loppui. Sohvan päädyssä on vanhassa emalisessa mehumaijassa chili.


Huvimaja on lasten, miehen ja vieraiden suosikki. Kun laitoin sinne viime kesänä uuden sohvan, ajattelin, kuinka siinä on ihana nukkua päiväunia ja lukea sisustuslehtiä. Töitäkin siinä olisi mukava tehdä. Hah ja pah, arvatkaa, mitä niistä olen tehnyt?

Viirinauhan tein Maalla-lehden kuvauksia varten äskettäin. Sen ohjetta ei lehdessä ole, joten kerron sen tässä: Leikkaa vanhoista farkuista tasakylkisiä kolmioita ja ompele niiden yläreunoihin narun mentävä päärme. Koristele osa kolmioista aplikoimalla. Minä tein kirjaimia ohuesta askarteluhuovasta ja kiinnitin kankaaseen kaksipuoleisen liimaharson avulla eli silittämällä. Koristekäytössä ei tarvita edes ompelua. Pujota lopuksi naru ja ripusta.
                                         
                                                   Aurinkoista iltaa, terkuin Suska.









1 kommentti:

  1. Oikein monitoimikasvihuone, toivottavasti saat hyvän sadon! Ja joskus sellaisen hetken, että voit vetäytyä päiväunille tuohon sänkyyn...

    VastaaPoista