31. toukokuuta 2017

KoivulaDesign 3 vuotta + arvonta nro 1

 
En olis yhtään muistanut ilman facen muistutusta, että blogilla on synttärit. Tai oli oikeastaan jo viime viikolla, mutta nyt juhlitaan.
Koska aika juoksee nykyisin vähän karkuun, vaikka kuinka olen hidastellut täällä maalla jo 10 vuotta, on tämäkin kolme vuotta mennyt vauhdilla.

          Nyt sitten pistetään viikon sisään käyntiin kolme arvontaa, joista ensimmäinen alkaa nyt.

 
Ensimmäisen arvonnan palkinto sopii kesäkeittiöön. Voit voittaa virkkaamani pyöreän piirakkavuoan korin, joka toimii samalla pannunalusena. Korin kahvojen ansiosta kuuma piirakkavuoka on helppo kantaa tarjolle vaikka terassille. Pakettiin kuuluu myös pellavainen keittiöpyyhe, johon olen painanut puita perinteisesti perunalla.
 
Tämä arvonta on rekisteröityneille lukijoilleni. Kerro, mikä kesän maku toimii piirakassa parhaiten sinun keittiössäsi.
Pika-arvonta päättyy sunnuntaina, 4.6. klo 21.00.
 
Onnea arvontaan, terkuin Suska.
 

45 kommenttia:

  1. No raparperi ehdottomasti kun juuri tähän aikaan vuodesta satut kysymään. Milloin muulloin tahansa vastaus olisi ollut puolukka. Hitsit, pitänee leipoa huomenna, alkoi niin tehdä mieli raparperipiirakkaa... Mukana arvonnassa!
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  2. Mustikalla mukana arvonnassa😊

    VastaaPoista
  3. Raparperillä aloitetaan sitten tulisi mustikkapiirakka, kauniit :)

    VastaaPoista
  4. Valitsenpa vaikka parsakaalin. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mä rakastan raparperivadelmapiirakkaa :) Tuo kori on sitten kertakaikkisen ihana <3 nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ensin se on raparperi, sitten mustikka, seuraavaksi omena ja lopulta puolukka. Satokauden mukaan mennään. :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut! Mustikalla mukana :) 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Raparperi on aina ykkönen, koska sitä niin harvoin saa. Sen jälkeen tulee mustikka- ja puolukkapiiraat + kinkkupiiras. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnea Suska blogillesi ❤ Tällä hetkellä tulee mieleen raparperi piirakka, kun niiden aika on nyt

    VastaaPoista
  10. Tykkään niin paljon kantarellipiirakasta, että vesi tulee kielelle! Onnea ja mukaan arvontaan! T. Kati

    VastaaPoista
  11. Onnea blogille. Raparperi on minun valinta :)

    VastaaPoista
  12. Mustikka on suurin lempparini, ja pohjassa saa maistua ruis.
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Raparperin kasvua odotellessa.. Nam....

    VastaaPoista
  14. Mustikka ehdottomasti :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Lämpimät onnittelut:)
    Mansikka-raparperi on minun kesäherkku, jota ollaan jo pari kertaa tehty tänä vuonna:P

    VastaaPoista
  16. Raparperi juuri tähän aikaan ja mustikka vähän myöhemmin kesällä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea 3-vuotiaalle! Raparperipiirakka on meidän perheen suosikki :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea!
    Tähän kauteen sopivana valitsen raparperin.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  19. Onnea blogillesi. On se raparperipiirakka kesän eka herkku. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea 3 vuoden rajapyykistä! Omassa keittiössäni kesä alkaa raparperipiirakalla. Vähän myöhemmin kesällä kuvioihin alkavat tulla erilaiset sienetkin. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Raparperi- rahkapiirakka just tällä hetkellä! Ja vähän vaniljajädeä kyytipojaksi, nam!
    Onnea 3- vuotiaalle blogille.

    VastaaPoista
  22. Onnea :) Mansikka

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Onnea! :)
    Mustikka sopii parhaiten, siihen ei ikinä kyllästy :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Raparperi nyt tähän aikaan :) matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Raparperipiirakka vaniljajäätelöllä sekä mansikoilla.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  26. Onnea kolmevuotiaalle :) Parsa kai se on tähän aikaan se must :)

    VastaaPoista
  27. Mustikka =)! Onnea 3-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnea!!!! Raparperipiirakka on alkukesän herkku :)

    VastaaPoista