13. maaliskuuta 2015

DIY-taimikyltit

Säätiedotus uhkailee takatalvella. No siitäkin huolimatta taimia löytyy jo ikkunalaudalta ja sitten myöhemmin puutarhasta. Pikkuruinen kyltti taimen vieressä kertoo, mitä sieltä mullasta on ponnistamassa.
Taimikylttien valikoima kaupoissa on ihan hyvä, mutta miksi ostaa, kun voi tehdä itse. Koivulassa kylttejä onkin syntynyt joka kevät vähän erilaisia. On harrastettu kierrätystä ja muotoiltu massoja.


Pieni askarteluhomma on mukavaa myös lasten kanssa. Nämä tikut on tehty kotiuunissa kovettuvasta massasta, johon kasvin nimi on leimailtu. Lämmitä massaa käsien välissä, jotta se pehmenee kaulittavaksi. Kauli massasta levy, leikkaa ja leimaile. Koveta uunissa pakkauksen ohjeen mukaan.


Säilykepurkeista saat kivoja taimipurkkeja, joita voi koristella mielin määrin. Pieni ihminen opetteli virkkausta ja langanpätkistä sai niin pitkän narun ketjusilmukoilla, että se liimattiin taimipurkin villatakiksi.



Savesta olen tehnyt monenlaisia taimikylttejä. Näissä valkoinen kaakelisavi sai ylleen keväänkeltaisen lasitteen.


                                       Tänä keväänä tein yrttitikkuja harmaasta savesta.
Vanhoista ruokailuvälineistä tehdyt kyltit, samoin kuin liitutaulumaalatut puiset ovatkin sitten taas toinen juttu.
                                                         Aurinkoista viikonloppua, Suska.

14 kommenttia:

  1. Hienoja kaikki. Minäkin olen väsäillyt kylttejä, mutta mulla ei ole malttia tehdä noin siistejä.

    VastaaPoista
  2. Hienoja ovat :) ei riittäisi hermo tehdä noin hienoja. Olen tehnyt vain pyykkipinnoista, jotka olen sitten lakannut, mutta kestävät myös vuodesta toiseen. Mukavaa viikonloppua sinulle Suska :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkipojat ovatkin tosi hyvä idea. Mukavaa viikonloppua sinullekin Liisa!

      Poista
  3. Nuo ruskeat yrttikyltit ovat minun suosikkejani. Tosi kivan näköisiä, kuten nuo kaikki muutkin. Ostin kaupasta tänään suosikkiyrttini timjamin tuoksumaan keittiöön. Menee vielä jonkin aikaa ennen kuin yrtit puutarhassa pääsevät kasvun alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös timjami ja rosmariini keittiössä.Kauniita ovat ikkunalaudalla ja tuovat toivon multasormien vuodenajasta.

      Poista
  4. Kauniita ja kestäviä kylttejä! Aurinkoista viikonlopun jatkoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ja lämpöisiä ajatuksia sunnuntaiaamuna! Meillä mittari näyttää ulkona -7 astetta, mutta onneksi aurinko paistaa jo.

      Poista
  5. Kauniita ja kestäviä kylttejä! Aurinkoista viikonlopun jatkoa :).

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun se kesä lähestyy :) Olis niin houkuttelevaa uskotella että kevät ois pidemmällä kun tuo aurinko niin lämmittää, täyty vaan vielä maltttaa rauhassa odotella ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, päätin olla siivoamatta kasvihuonetta vielä, jos ilma ensi viikolla muuttuu.

      Poista