30. maaliskuuta 2015

Huovutettua pääsiäistä

Joko teillä on pääsiäisruoho komeimmillaan? Meillä on, eikä kuihdu ihan äkkiä, tuskin koskaan! Taannoisella Tampereen reissulla näimme Taito Shopissa Pikkufantti -langasta tehdyn pääsiäisruohon ja innostuimme heti. Tyttäreni tosin oli sitä mieltä, että tasainen ruohomatto on tylsä ja leikkeli villalangan eri pituisiin pätkiin.


 
Koristeeksi leikkasin vanhoista serveteistä kanalan porukkaa.
 
 
Suklaamunille syntyi pari villasta huovutettua koria, joten nyt meillä vietetään pehmoista ja värikästä pääsiäistä ainakin somisteiden osasta. Ohessa vinkit korin huovuttamisesta ja kovettamisesta muotoonsa.
 
 
Asettele huovutusvillaa superlonin päälle ristiin rastiin tukeva kerros. Jos haluat kuvioita korin molemmille puolille, laita myös alimmaiseksi kuviokerros.

 
Neulahuovuta koristeet ja villakerrokset kevyesti kiinni toisiinsa.


 
Irrota villalevy alustasta ja märkähuovuta vielä napakaksi. Hiero kevyesti Marseille-saippuaa hieman kostutettuun levyyn ja rutistele villaa kunnolla nyrkkien välissä. Huuhtele kuumalla ja kylmällä vedellä vuorotellen. Toista nämä, kunnes villalevy on hyvin huopunut.

 
Leikkaa huopunut levy halutessasi säännölliseksi ympyräksi tai muotin mukaan johonkin toiseen muotoon. Kostuta villa tekstiilinkovetusaineeseen, esim Powertexiin ohjeen mukaan ja puristele liika neste pois. 

 
Muotoile villalevy muovikulhon sisä- tai ulkopuolelle ja jätä kuivumaan päiväksi pariksi.

 
Ruudullinen/pallollinen kulho meni äidille ja oma munavarasto sijoitetaan tällaiseen kulhoon. Vielä ehdit tehdä pääsiäiseksi, terkuin Suska. 
 
 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep, tuollaista kun alkaisi puutarhassakin pukkaamaan, olisivat sekä ruohonleikkuri että myyrät ihmeissään. Itse en tietenkään hämmästyisi...

      Poista
  2. Mulla oli "suuret" ruoho suunnitelmat pääsiäiseksi mutta niin se vaan aika riensi ja siemenet on vielä pussissa ! Ehkä mä teen sit vappuruohot :D

    VastaaPoista