8. toukokuuta 2015

Diy-espadrillokset

Kesä kengissä osa 2.Valmista tuli! Kerroin aikaisemmin ompelevani espadrilloksia, joten nyt vain narupohjatennarit tanassa kohti rantaa. Ja pari sormea hieman arkana, kun sormustin katosi kesken keikan.


Kansalaisopiston taiteen perusopetuksen ohjelmassa parkitsimme kalannahkaa, joten yhdistin kenkiini lohta emunnahan kaveriksi. Mustavalkoista muotia, just mun makuun!

Pohjat voit tilata nettikaupasta. Pakkaus sisältää myös kaavat. Niiden avulla sinun on helppo suunnitella espadrillosten päälliset millaisiksi haluat. Nahan sijaan kangasta, virkaten narusta...

Nopeasti alunalla parkittua lohennahkaa oli sen verran vähän, että siitä tuli raidat kenkien kärkiosaan. Kiinnitys käsin ompelemalla pienillä harsinpistoilla edestakaisin. Langaksi valitsin napakan karhulangan.
 

Seuraavaksi ompelin kujan ohuelle pyöreälle kuminauhalle, jotta kenkä pysyy hyvin jalassa kävellessä. Sitten ei muuta kuin kiinnittämään osia pohjaan pienillä pykäpistoilla.
 


 
Ensin takaosa, sitten etukappale ja lopuksi nämä kaksi yhteen sivuista. Ja varmasti uniikit kesäkengät odottavat käyttöä.
 
 
Taisivat olla joskus 80-luvulla viimeeksi muotia. Silloin niissä ei ollut kumipohjaa, joten useampi pari kului vauhdikkaan kesän aikana. Mutta hintakaan ei montaa markkaa ollut. Nyt olen katsellut espadrillosten maksavan halvimmillaan hieman yli kympin, mutta on osunut silmään myös yli satasen pareja. Näiden arvo on mittaamaton, eikä kopioitavissa ainakaan aidolla kalannahalla. Tosin poikani tilasi itselleen juuri samanlaiset.
 
Mukavaa viikonloppua, terkuin Suska.
 

10 kommenttia:

  1. Upeat ja aika uniikit ovat materiaalitkin! Täällä päin yksi yritys valmistaa kalannahasta ja ruodoista/luista koruja, laukkuja ja muita käyttöesineitä, mutta ei varmaankaan jalkineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! Hienoa, että joku käsityöyrittäjä hyödyntää upeaa materiaalia.

      Poista
  2. Onpa hienot tossut ja uniikit vielä :)

    VastaaPoista
  3. Wau, miten hienot! Nämä kumipohjaespadrillokset olisi hyvät täällä meidänkin märällä pihalla, mutta en ole löytänyt sopivaa kokoa ja väriä, vielä. Mutta kiva, että ovat palanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inkivääri! Uskon, että löydät jostakin sopivat, niin monissa kaupoissa niitä tänä kesänä näkyy olevan myynnissä.

      Poista
  4. Wau, tosi hienot :) Espradillokset on niin mukavat kesäkengät, enkä tiennytkään, että sellaiset voi tehdä itse! Näihin voisinkin soveltaa sitä sashikotekniikkaa, eli koristelisi kangasosan jollain kuviolla

    VastaaPoista
  5. Unohdin kysyä: nopealla silmäyksellä en löytänyt tuota nettikaupan linkkiä, josta espradillos-tarvikepakkausta saa tilata..? Olisin kiitollinen, jos voisit vaikka kommenttiboxiin sen laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Prym-pohjia saa useista paikoista, mutta esim ompelijanmaailma.fi myy niitä ja heillä on kilpailukin aiheesta. Ei muuta kuin osallistumaan!

      Poista