2. toukokuuta 2015

Kesä kengissä

Toukokuun alussa Koivulassa mietitään kesäkenkiä. Tuli mieleen lapsuuden vaput, kun sain laittaa ensimmäistä kertaa kävelykengät jalkaan toritapahtumaan lähtiessä. Muistan myös sen kevään, kun olin salaa sujauttanut pikkukengät jalkaan jo huhtikuun aurinkoisena päivänä...


Toista on nyt. Erilaisissa tennareissa painellaan kesät talvet. Ja jos mieleisiä ei kaupasta kulloiseenkin tarpeeseen löydy, tehdään itse, kuten kuopukseni viime kesänä.


 Ensin suunnittelu ja hahmottelu paperille suit sait sukkelaan.
 
 Sitten lyijykynällä kuviot tennareiden kylkiin.
 


-Äiti on kait meillä tekstiilitusseja, tuli mieleen kysyä sitten, kun olisi jo pitänyt olla.

Ihme kyllä tussit löytyivät oman kylän kaupasta, mutta mitään pakkausmerkintää värin kiinnittämisestä ei löytynyt. Yleensähän tekstiiliväri kiinnitetään silittämällä, mutta tässä tapauksessa tennareita ei raudan alle painettu. Pyysin vain odottamaan päivän, että väri on varmasti kuivunut kunnolla. Pyysin myös olemaan harmistumatta, jos kuviot kastuessaan kuitenkin leviävät.

Väri on kestänyt kostean nurmikon ja muut vaihtelevat olosuhteet, eikä piirustusjälki ole levinnyt. Joten jos kukkatennarit sopivat nuoren mielestä tänäkin kesänä garderobiin, ei estettä käytölle ole.

 Olen itsekin tekemässä kesäkenkiä. Sellaisia espadrilloksia, jotka olivat muotia muutama vuosikymmen sitten ja taas kerran. Toinen on jo valmis ja sormustin sormessa aloittelen toisen tikkausta. Palataan niihin myöhemmin.
 
Mukavaa lauantai-iltaa, terkuin Suska. 

4 kommenttia: