24. kesäkuuta 2015

Diy-ötökkätekstiilejä kierrätyskankaista

Kuopus teki eilen kaverinsa kanssa ystävyyspuserot maalaamalla uniikit t-paidat kangasväreillä. Tyttöjen luovuutta katsellessa innostuin kaivelemaan kaapista kierrätystekstiilejä ja kokeilemaan taannoin Tallinnasta ostamiani sabluunoita.
Kirppikseltä löytämäni puolipellavainen verho sai koristeekseen vanhalle lakanalle painettuja ötököitä. Tai eihän sudenkorento nyt mikään ötökkä ole vaan ihan kaunotar verkkomaisine siipineen.


 
Pienen kuvion painotyöhön ja värin levitykseen ei tarvita kumilastaa. Litteällä siveltimellä onnistut levittämään väriä juuri sopivasti, jotta esimerkiksi siipien verkkomaisuus näkyy hyvin.


Hyönteiskuvioiden jälkeen roiskin väriä pensselillä sinne tänne kuvioimaan kangasta hieman ronskimmin.


Kuivata kangasväri purkin ohjeen mukaan. Tarkista ohjeesta myös värin kiinnitys. Yleisin tapa on silittää väri pesunkestäväksi, kuten myös tässä tapauksessa kankaalle sopivalla lämpötilalla. Seuraavaksi suunnittelin tuotteet ja kuvioiden paikat.


Muhkeassa patalapussa/pannunalusessa on täytteenä kaksinkertainen pala palamatonta vanulevyä. Jos haluat koristetilkkuun hapsureunat, tikkaa tilkku ensin pienellä tiiviillä siksakilla ja pura reunat lanka kerrallaan.



Sinivalkoinen tekstiili näyttää kesäisen raikkaalta ja on monen suomalaisen suosikki sisustuksessa vuodesta toiseen. Erilaiset pienet samalla kuosilla somistetut tuotteet kokoavat vaikkapa keittiön tekstiilit toimivaksi kokonaisuudeksi.


Tyynyyn en ollut tyytäväinen, sillä iso koristetilkku näytti jotenkin irralliselta. Ratkoin sen pois ja laitoin tilalle yhden sudenkorennon tyynyn oikeaan alakulmaan. Sitten kelpasi!

Joskus täytyy tehdä valmista ennen kuin huomaa, ettei idea toimikaan. Jos suunnittelet tuotteesi ensin piirtäen tai koneella, vältyt tältä.
Minä olen kuitenkin aika usein extempore liikkeellä, joten varaudun myös korjauksiin. Kun harrastusmateriaalit ovat kierrätettyjä, eivät niiden kustannukset suututa, jos kulutus vähän kasvaa.  Ehkä se on sitten sitä luovaa tekemistä, inspiraation mukana matkaamista, joka tuottaa joskus muutakin kuin hyvän mielen.

                                                  Korentomaista keskiviikkoa, terkuin Suska.

                                                

9 kommenttia:

  1. Kivat sinisävyt tekstiileissä ja tuo pannu ennenkaikkea!

    VastaaPoista
  2. Kivat ötökkätekstiilit :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
  3. Kiitos naiset! Kuvat on otettu ystäväni huvimajassa, joten kehut pannusta kuuluvat hänelle. Tein viime kesänä postauksenkin paikasta. Siellä ja hänen kotonaan on niin monta ihanaa esinettä...
    http://koivuladesign.blogspot.fi/2014/06/ystavani-huvimajassa.html

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja raikkaita tekstiilejä, ihana idea. Mistä liikkeestä Tallinnasta hankit sabluunan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! Askarteluliikkeen nimeä en nyt muista, mutta Telliskivessä se oli. Sabluunassa oli useita pieniä kuvioita.

      Poista
  5. Sattuipas, mä eielen tuputtelin perhos sabluunalla perhosia kankaaseen tyynyjä varten ;)
    Kauniit nuo sudenkorennot !

    VastaaPoista