21. kesäkuuta 2015

Keskikesän aurinko

Aurinkoinen sunnuntai-ilta. Mainio juhannus kaiken kaikkiaan, sillä kaksi kolmesta lapsesta lähellä. Satoi tai paistoi, sama se. Meillä on saunottu urakalla, oikein koivuvastan kanssa. Nyt olisi kuu keikallaan niin, että lehdet eivät irtoilisi vastasta niin helposti löylyissäkään. Eli kannattaisi tehdä useampia vastoja vaikka pakkaseen joulua varten.

Sateen jälkeen saa kalaa...ja pah! Oltiin laavulla sateella ja ilman, mutta kalat narrasivat vain kaikki madot. Mutta maisema oli kaunis ja ilma raikas. Metsässä on hyvä hengittää.

Tänään vietettiin Jennyn rippijuhlien rääppiäisiä. Pöytä koreaksi ja kruununa mummin tekemä kalavoileipäkakku. Kakkumestari oli rakentanut sen päivänsankarin toiveiden mukaan lohesta, tonnikalasta, aurinkokuivatulta tomaatilta maistuvasta tuorejuustosta, kananmunista, suolakurkuista...
Sitten jaksoivat pikkuserkukset taas juosta pitkin pihaa ja nauraa kikattaa yhdessä. Me serkut, tädit ja mummit viihdyimme juoruamassa pidempään kahvipöydän ääressä. Kyllä sukulaisia pitäisi nähdä useammin, ihan totta! 















Kohti markkinahumua, sillä huomenna paikkakunnallamme on koko pienen keskustan täyttävät kesämarkkinat, terkuin Suska.

 

4 kommenttia:

  1. Kyllä juhannukseen kuuluu saunavasta ja niin oli meilläkin tosin vain tuoksua tuomaan. Mukava viettää juhlia sukulaisten ympäröimänä ja nätin kakun olikin mummo tehnyt. Mukavaa viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
  2. Onpa mehevän ja maukkaan näköinen voileipäkakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iloinen Kulkuri, välitän kakkutaiturille terkut!

      Poista