24. heinäkuuta 2015

Kaapit tyhjäksi -piirakka

Nyt olisi aika sulatella pakkasta seuraavan sadon toivossa tai kait kunnon martta olisi sen jo tehnyt. Meidän pakkasessa on ainakin mehuja edelliseltä kesältä niin, ettei tänä vuonna tarvitse keitellä kuin viinimarjoista, kunhan kypsyvät kunnolla. Säilötkö sinä marjoja ja missä muodossa?

Meillä maistuisi vain mansikkahillo, mutta kun tämä mamma haluaa aina kokeilla kaikenlaista. Vieläkin on jäljellä pari purkkia kesäkurpitsasta ja sitruunasta keitettyä hilloa parin vuoden takaa ja luultavasti siksi, että se näyttää sammakonkudulta. Olin itse kasvattanut vihreitä kesäkurpitsoja ja pyöräytin hillon niistä keltaisten sijaan. Mielestäni se oli ihan ok ja taiteellinen vaikutelma pilkkuineen ainakin hyvä, mutta lapset ja mies katsoivat sekä hilloa että mua hieman kieroon.

Tänään Koivulassa pengottiin kylmäkaapeista ainekset leivonnaiseen päiväteen kaveriksi. Kaapit tyhjäksi -piirakassa on vähän sitä sun tätä, mutta sen verran maistuvassa liitossa, että vuoan pohja paistaa jo uhkaavasti.


                                                                    Puolukkapiirakka

                                                         Valmis murotaikina pakkasesta
                                                         Noin 3 dl puolukoita pakkasesta
                                                               1 purkki maitorahkaa
                                                               1 purkki crème fraichea 
                                                                           1 muna
                                                                      1/2 dl sokeria
                                                                   1/2 dl fariinisokeria
                                                                    1 tl vaniljasokeria

Painele sulanut taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita muut ainekset ja lisää vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Jos makeus ei riitä, valuta päälle kinuskikastiketta ja koristele tuoreilla stevian lehdillä.
                                     


                                                    Mukavaa viikonloppua, terkuin Suska.
 

4 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää puolukkapiirakka hyvältä! Pitäisikin käyttää karpalot pois pakkasesta, niin mahtuu uudet tilalle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja hyvää! Maistuu varmasti marjan kuin marjan kanssa. Karpaloita, nam!

      Poista
  2. Ajattelin aloittaa kevennetyn loppukuun ruokavalion suhteen, mutta eihän se onnistu, kun tällaisia herkkureseptejä tulee eteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata Jani ruoassa keventää, lisäät vain liikuntaa...
      Mä kevensin lounasta tekemällä äsken hyvin kasvaneista lehtikaaleista pestoa erään blogin innostamana ja mies totesi, että nyt maistuu kyllä saunavihdalle :)

      Poista