28. elokuuta 2016

Diy-puutarhurin saippua




Nyhtää, kaivaa, möyhentää ja ilman hanskoja tietenkin. Kukkapenkissä käy myllerrys, kasvimaalla kaikenlainen kuopsutus. Ja syystyöt ovat vasta alkamassa puutarhassa.

Vaikka Koivula-manikyyri on ihan hieno mullasta mustine kynnenalusineen, ovat kädet puutarhahommien jälkeen kaikkea muuta kuin hyvinvoivat.
Kotimainen LimePop tuli apuun luonnonkosmetiikkatarvikkeineen. Pistin kattilan porisemaan ja sulatin saippuamassaa lisäten siihen hoitavia ja kuorivia aineita. Kädet tykkää!

 

 Saippuan valmistus valmiista massasta on yksinkertaista. Valkoinen saippuamassa paloitellaan, sulatetaan mikrossa tai vesihauteessa ja kovetetaan muotissa. Puutarhurin kukkasaippuassa on myös aprikoosinkivijauhetta, joka kuorii ihoa hellävaraisesti sekä viinirypäleensiemenöljyä, joka hoitaa ja kosteuttaa kuivaa ja ärtynyttä ihoa. Kasvipohjaiseen saippuaan sopii toki myös tuoksu. Tähän saippuaan olisi kattavasta valikoimasta löytynyt monia mielenkiintoisia tuoksuja, mutta valitsin aiheeseen sopivaa tuore puutarha -tuoksuöljyä.

 
Erilaisia saippuaohjeita ja muita luonnonkosmetiikan reseptejä löydät yrityksen blogista
 

Kauniin saippuakupin on tehnyt ihana keramiikkamaikkani Eevastiina Lehtonen Vieira. Myös kasvit on kuvattu hänen puutarhassaan, kiitos siitä!

                                        Uudella puhdilla uuteen viikkoon, terkuin Suska.

                                       Saippuatarvikkeet saatu LimePopilta blogiyhteistyönä.

6 kommenttia:

  1. Minulla on saippuan teko tarvikkeet odottamassa vapaa päiviä ensiviikolla. Mukavaa puuhaa! Ja kaunis muotti muuten sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teetkö valmiista massasta kuten minä vai keitteletkö ihan alusta alkaen saippuasi? Ihanan kukkamuotin ostin kaverin kirppiskamoista ja sillä on myös valettu betonia :)

      Poista
  2. Saippuaa täälläkin tarkoitus tehdä lähiaikoina. Kivan näköinen saippua ja varmasti tehokas :)

    VastaaPoista
  3. Aprikoosinkivijauheen valutin enimmäkseen muotin pohjalle, jotta saippuasta saisi tarpeen mukaan todella tehokasta kuorintaa :)

    VastaaPoista
  4. Saippuaa olisikin kiva tehdä. Kauniit nuo sinun saippuasi. Liisa

    VastaaPoista