30. maaliskuuta 2015

Huovutettua pääsiäistä

Joko teillä on pääsiäisruoho komeimmillaan? Meillä on, eikä kuihdu ihan äkkiä, tuskin koskaan! Taannoisella Tampereen reissulla näimme Taito Shopissa Pikkufantti -langasta tehdyn pääsiäisruohon ja innostuimme heti. Tyttäreni tosin oli sitä mieltä, että tasainen ruohomatto on tylsä ja leikkeli villalangan eri pituisiin pätkiin.


 
Koristeeksi leikkasin vanhoista serveteistä kanalan porukkaa.
 
 
Suklaamunille syntyi pari villasta huovutettua koria, joten nyt meillä vietetään pehmoista ja värikästä pääsiäistä ainakin somisteiden osasta. Ohessa vinkit korin huovuttamisesta ja kovettamisesta muotoonsa.
 
 
Asettele huovutusvillaa superlonin päälle ristiin rastiin tukeva kerros. Jos haluat kuvioita korin molemmille puolille, laita myös alimmaiseksi kuviokerros.

 
Neulahuovuta koristeet ja villakerrokset kevyesti kiinni toisiinsa.


 
Irrota villalevy alustasta ja märkähuovuta vielä napakaksi. Hiero kevyesti Marseille-saippuaa hieman kostutettuun levyyn ja rutistele villaa kunnolla nyrkkien välissä. Huuhtele kuumalla ja kylmällä vedellä vuorotellen. Toista nämä, kunnes villalevy on hyvin huopunut.

 
Leikkaa huopunut levy halutessasi säännölliseksi ympyräksi tai muotin mukaan johonkin toiseen muotoon. Kostuta villa tekstiilinkovetusaineeseen, esim Powertexiin ohjeen mukaan ja puristele liika neste pois. 

 
Muotoile villalevy muovikulhon sisä- tai ulkopuolelle ja jätä kuivumaan päiväksi pariksi.

 
Ruudullinen/pallollinen kulho meni äidille ja oma munavarasto sijoitetaan tällaiseen kulhoon. Vielä ehdit tehdä pääsiäiseksi, terkuin Suska. 
 
 

28. maaliskuuta 2015

Kevätmessuilla

Helsingin messukeskuksessa pyörähdetty. Kevätmessut antoivat erilaisiin tarpeisiin puutarha-, remppa-, mökki-, sisustus- ja lähiruokavinkkejä.
Itse keskityin pääsiäiskukkien ja siemenvalikoimien tutkimiseen, mutta tallentui kameralla ideoita myös pihan ja parvekkeen somistamiseen.

Eniten muhimaan jäi haave pihamökistä, josta tekisin joko kesäkeittiön tai nukkuma-aitan. Useiden valmistajien valikoima oli kattava. Mieleen jäi esimerkiksi mustaksi maalattu hirsimökki, joka oli sisältä valkoinen ja avara pienistä neliöistä huolimatta. Mitäs sitä kesäihminen muuta tarvitsisi. Paljon oli myös saunallisia vaihtoehtoja ja paljuja ja...
















Raikasta mansikanpunaista osui silmään Pisa Designen osastolla. Satu Someron kauniit saunatekstiilit ja upeat videonauhasta kudotut laukut ovat tosi tyylikkäitä. Ei ihme, että hänen tuotteitaan on valittu mukaan suomalaista muotoilua esittelevään näyttelyyn Hannoveriin ensi kuussa.
 
 
Ja myytiin messuilla myös mammuttimansikoita. En ostanut! Mukavaa lauantaita, terkuin Suska.

26. maaliskuuta 2015

Tomaattikeittoa odotellessa

Kyllä tomaattikeitto on hyvää! Ihan sama, kuka tekee ja miten, kaikki kelpaa. Itse teen usein sellaista soppaa, johon tulee mitä kaapista sattuu löytymään.

En raaski laittaa keittoon ainakaan omia tomaatteja, vaan napsin ne suuhini suoraan kasvihuoneesta. Erilaiset taimet olen ostanut joka kevät valmiina, mutta nyt kokeilen tomaattien kasvatusta ensimmäistä kertaa ihan siemenistä asti.


Ostin kun halvalla sain Hortuksen päiväystuotteet. Black Cherry on tumma, suurisatoiseksi mainostettu kirsikkatomaatti ja takimmaisessa purkissa kasvuun on lähtenyt Country Taste F1 Hybrid, ennätyksellisen suuri pihvitomaatti. Saas nähdä, kuinka meillä viihtyvät.

Tuskin nekään tomaatit aikanaan keittoon päätyvät, mutta niiden taimipurkeista tein keittoa eilen. Hyvin upposi ja ohessa viitteellinen ohje sinullekin.


                                                      Koivulan keskiviikon tomaattikeitto

                                                       sipuli ja pari valkosipulin kynttä
                                                                     pari porkkanaa
                                                              vettä ja kasvisliemikuutio
                                                    purkillinen tomaatteja ja toinen murskaa
                                                    ripaus sitruunapippuria ja tummaa sokeria
                                                                       purkki kermaa

Kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita kiehumaan veteen, jossa kasvisliemikuutio. Lisää hetken päästä tomaattimurska ja kokonaiset tomaatit purkissa sekä mausteet. Voit maustaa miten lystäät, mutta itse maustan yleensä sen verran maltillisesti kaiken, että jokainen voi syödä ja ainesten oma maku pääsee hyvin esille.
Anna kiehua hiljalleen sen minkä maltat odottaa, mutta ainakin niin kauan, että porkkanat ovat kypsiä. Ota kattila liedeltä ja surauta keitto soseeksi sauvasekoittimella. Lisää purkillinen kermaa ja kiehauta vielä kerran. Tarjoile herneenversojen ja creme fraichen kanssa. Ja toki joku leipäkin sopii matkaan.

                                                          Ja sitten syömään, terkuin Suska.
                                          

24. maaliskuuta 2015

Ruukutuspöytä Kotipuutarhassa

Uusimman Kotipuutarhalehden 4/2015 teemana on keittiötarhan herkut. Mahtava tietopaketti, jonka avulla uskon minäkin onnistuvani ensi kesän kasvatuksissa.


Neuvot ja niksit -osiossa on juttuni ruukutuspöydän nikkaroinnista. Onko sinulla ruukutuspöytää? Oletko ostanut sen vai rakentanut itse?


Meillä tehtiin ruukutuspöytä kierrätysmateriaaleja hyödyntäen, sillä keittiöremontista jäänyt vanha tiskipöydän kansi oli ideoinnin lähtökohta. Tuolla se kasvihuoneen sivusta kurkistaa.
 
Katso ohjeet lehdestä ja innostu nikkaroimaan.
 
 
Ruukutuspöydän somistuksessa on kierrätetty myös vanhat puulaatikot sekä koriste hajonneesta pullokorista. Työpisteen taustalle tein seinämän heinäseipäistä ja raudoitusverkosta. Siihen on kätevä ripustaa yhtä sun toista kasveista, koukuista ja kauhoista lähtien.
 
Ja kun kuopus kierrätti vielä edellisenä kesänä valetut betonilaatat ruukutuspöydän edustalle, oli siinä mukava viime kesänä touhuta. Nyt pöytä on ollut talven taivasalla, eikä ole mennyt miksikään. Kiitos puunsuojaöljyn ja rosterikannen.
 
Uusista puutarhapuuhista haaveillen, terkuin Suska.

22. maaliskuuta 2015

Väriä olkkariin

Rakastan värejä, vaikka mustavalkofriikki olenkin. Nyt olohuoneessa majailevan sohvasängyn ilme alkoi jo kyllästyttää, kun sen mustavalkoharmaata tekstiiliosastoa oli pitkän talven katsellut.

Vaaleankeltainen sängynpeitto tuli joskus ostettua kirpparilta tilkkutyötä varten, mutta somistakoon nyt sohvaa ainakin kevään ajan. Musta nahkakaitalematto sen päällä imee enimmät koirankarvat, joita on aina ja kaikkialla, jokainen kuvakin täynnä.


Ja sitten on Marimekkoa, Ikeaa ja Koivulan omaa tuotantoa suloisesti sekaisin noissa sohvatyynyissä.


Olkkarin uusin väripilkku valmistui eilen. Trikookuteista virkattu tyynynpäällinen sai ideansa kaverin palapeiton kuviotilkusta. Ohjetta en osannut lukea ollenkaan, mutta valmiista palasta näkyi idea sen virkkaamisesta. Joten valitettavasti tuon keskuskuvion ohjetta ette nyt saa. Tyynyn takaosa on raidallinen pylväillä pikaisesti virkattu.

 
  Sama värimaailma toistuu myös pienessä asetelmassa olkkarin pöydällä.
 
Näissä värimaailmoissa rentoutuu karvoineen kaikkineen, joten mukavaa sunnuntaita, terkuin Suska ja Hupi.

20. maaliskuuta 2015

Munat myöhässä



Älä mieti, miksi esittelen jo nyt betonista tehtyjä pääsiäismunia. Toivoisin todella niiden olevan valmiita betonisia eikä märkiä savisia koristemunia.
En aloittanut hommia taaskaan tarpeeksi ajoissa, joten munat eivät ehtineet kuivua eiliseen raakapolttoon. Ja kun kansalaisopiston keramiikkaryhmä kokoontuu kerran viikossa, on ensi viikolla lasituspolton vuoro. Seuraavalla viikolla juhlitaankin sitten pääsiäistä, pöh! Olihan se kipsimuotti tuolla olohuoneen nurkassa jo odottanut, mutta kun en saanut itseäni aikaisemmin liikkeelle.




No nyt on sitten aikaa miettiä, kuinka lasitan tai mitä nyt haluankin tehdä näille harmaasta savesta muotoilemilleni koristeille. Ehkä voisin viedä ne kesäksi kasvihuoneeseen tai tehdä puutarhaan niille risupesän. Muuten on vaarassa käydä niin, etten löydä niitä vuoden päästä, kuten ystäväni arveli.

Mutta nyt pitää keksiä pääsiäispöytään jotakin muuta. Iloa viikonloppuusi, terkuin Suska.

17. maaliskuuta 2015

DIY-maaliskuun kranssi

Maaliskuun kranssissa en voinut vastustaa pajunkissoja, joita on jo valtavasti kaikkialla ojanpientareet täynnä. Muut materiaalit löytyivät kotoa, sillä kasvihuoneen nurkassa nökötti ämpärillinen mustikanvarpuja syksyltä.


Pyöräytä pajunoksista pyöreä kranssipohja tai käytä jotakin vanhaa pohjaa. Asettele mustikanvarpuja pohjan ympärille ja kiinnitä ohuen metallilangan avulla. Peitä sidontakohta seuraavalla varpunipulla.


Lisää mukaan pajunkissoja sekä keltaisia höyheniä sinne tänne vuorotellen kranssipohjan sisä- ja ulkoreunaan.


                      Ripusta ulko-oveen toivottamaan perhe ja ystävät tervetulleeksi. Terkuin Suska.

13. maaliskuuta 2015

DIY-taimikyltit

Säätiedotus uhkailee takatalvella. No siitäkin huolimatta taimia löytyy jo ikkunalaudalta ja sitten myöhemmin puutarhasta. Pikkuruinen kyltti taimen vieressä kertoo, mitä sieltä mullasta on ponnistamassa.
Taimikylttien valikoima kaupoissa on ihan hyvä, mutta miksi ostaa, kun voi tehdä itse. Koivulassa kylttejä onkin syntynyt joka kevät vähän erilaisia. On harrastettu kierrätystä ja muotoiltu massoja.


Pieni askarteluhomma on mukavaa myös lasten kanssa. Nämä tikut on tehty kotiuunissa kovettuvasta massasta, johon kasvin nimi on leimailtu. Lämmitä massaa käsien välissä, jotta se pehmenee kaulittavaksi. Kauli massasta levy, leikkaa ja leimaile. Koveta uunissa pakkauksen ohjeen mukaan.


Säilykepurkeista saat kivoja taimipurkkeja, joita voi koristella mielin määrin. Pieni ihminen opetteli virkkausta ja langanpätkistä sai niin pitkän narun ketjusilmukoilla, että se liimattiin taimipurkin villatakiksi.



Savesta olen tehnyt monenlaisia taimikylttejä. Näissä valkoinen kaakelisavi sai ylleen keväänkeltaisen lasitteen.


                                       Tänä keväänä tein yrttitikkuja harmaasta savesta.
Vanhoista ruokailuvälineistä tehdyt kyltit, samoin kuin liitutaulumaalatut puiset ovatkin sitten taas toinen juttu.
                                                         Aurinkoista viikonloppua, Suska.

10. maaliskuuta 2015

DIY-puutarhakirja

Puutarhakauden lähestyessä on mukava suunnitella uusia ideoita pihalle tai parvekkeelle. Miettiä kasveja, kukkapenkkejä, ruukkuistutuksia tai vaikka viljelylaatikoiden nikkarointia. Muistatko vielä viime kesän puutarhapuuhat?


Kokoa kaikki yksiin kansiin ja komeisiin sellaisiin eli tee itse puutarhakirja merkintöjäsi varten.


Tarvitset vanhoja tapetteja, muuta paperia sivuiksi, kynän, viivottimen, sakset, liimaa, parsinneulan ja napakkaa lankaa, kaksi pyykkipoikaa sekä halutessasi kirjainleimasimet ja mustetta.

Leikkaa tapetista kaksinkertaiset kannet ja liimaa ne vastakkain. Kovakantisen opuksen saat liimaamalla pahvia tapettien väliin. Leikkaa seuraavaksi haluamasi määrä sivuja hieman kansia pienemmiksi.

 
Mieti millaisilla pistoilla haluat ommella kirjan kokoon. Etsi vaihtoehtoja netistä lukemalla kirjansidonnasta tai ompele luovasti kuten minä yhden kirjani ristipistoin. Merkitse ompeleiden kohdat kynällä kirjan kanteen ja tee neulalla reiät jokaisen sivun läpi.
 
Pari pyykkipoikaa auttaa sivuja pysymään paikallaan ompelun aikana. Ompele kirja kokoon kestävällä langalla ja piilota loppusolmu sivujen väliin. Mikäli haluat nimetä kirjasi jotenkin, leimaile nimi kirjan kanteen vaikka erilliselle paperille, jonka liimaat paikalleen musteen kuivuttua.
  
 
Näin sinulla on tälle kesälle uniikki muistikirja, johon voit piirtää viljelyruudut kasveineen vuoroviljelyä varten sekä merkitä siemenet ja taimet, joista tuli kesän upeimmat kasvit. Päivämääristä löydät seuraavana keväänä tärkeää infoa vaikka lämpötiloista tai mistä ikinä haluatkin kirjoittaa.
 
Pieni kirja on myös ihana lahja kaverille, terkuin Suska.