19. tammikuuta 2018

Nähdään Mäntyharjulla



Mäntyharjun matkailulehti 2018 on julkaistu ja jakelussa pian muuallakin kuin Helsingin matkamessuilla. Sain tehdä sen yhdessä kunnan markkinointipäällikkö Olli Marjalaakson kanssa. Lehden raikkaasta ulkoasusta vastasi Tiina Mäkinen Mainospihlajasta.

Monenlaisia juttuja pääsin loppuvuodesta kuvaamaan ja kirjoittamaan. On aina yhtä hienoa oppia uutta haastateltaviltaan.

Kävin jututtamassa muun muassa tamperelaista kuvataiteilija Jasmina Ijästä, joka työskenteli Taidekeskus Salmelassa syksyn aikana tulevaa kesää varten. Hänen eläintaulunsa ovat mielestäni mielettömän upeita!


Koirakiven kesäteatterin kuvauksissa oli hyvä meininki, kun Juice Leskisestä kertovan Ollaan ihmisiksi -musiikkinäytelmän roolihahmoja ikuistettiin mainoksiin ja lehdistölle. Jälleen upea esitys kehittymässä Auli Eskolan ohjauksessa.


Kaken kanssa pohdittiin tanssilavojen tulevaisuutta ja miehen kiireistä kesää.


Mökkituliaiset löysin käsityöläisten tekeminä esimerkiksi Mäntyharjun työpajasta. 


Maistoin ensimmäistä kertaa sellaista tuttua herkkua kuin tikkupullaa Varpasen Marttojen tekemänä. Mäntyharjun alueen marttayhdistykset kokkasivat helppoja reseptejä mökkiolosuhteisiin. 


Lehdestä löydät kattavasti tietoa myös tulevan kesän menovinkeistä, paikkakunnan majoitusvaihtoehdoista tai harrastusmahdollisuuksista. Oletko käynyt Suomen parhailla kesämarkkinoilla? Tervetuloa Mäntyharjulle juhannuksen jälkeisenä maanantaina, jolloin markkinat järjestetään jo 50. kerran.
Lehti nostaa esille myös ihmiset tapahtumien ja yritysten takana. Mäntyharjulaiset, joiden vuoksi paikkakunta on osaltaan yhä suositumpi matkailukohde ja mökkipaikkakunta.

                     Tästä pääset lukemaan lehden. Toivottavasti nähdään pian, terkuin Suska.

2 kommenttia:

  1. Upeaa tarjontaa Mäntyharjulla! Tuttu paikka Savitaipaleella asumisen ajoilta. Kake on kerran Heituinlahden "baarissa" (eli ruokakaupan ja huoltoaseman yhdistelmä) laulanut mulle sielä käytävällä: Sinua Sinua rakastan... Ja voin kertoa että 14-vuotiaana nolotti... Tosin nauratti myös tosi paljon. Ja jälkikäteen vielä vähän enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että jaoit kanssamme hauskan muiston. Kake on Nurmaan lavalla elokuussa :)

      Poista