9. lokakuuta 2016

Burdan Eläköön käsityöt! -risteilyllä

Vietin tässä pari päivää seilaten, kun pääsin mukaan Burda Stylen järjestämälle käsityöristeilylle Tukholmaan. Laiva oli lastattu torstaista lauantaihin toinen toistaan innokkaammista kädentaitajista.

Itse olin kirjojeni kustantajan Moreenin osastolla vinkkaamassa viikinkipunoksen tekemistä. Punos sopii korujen ohella esimerkiksi sisustukseen ja olin tehnyt siitä kolme erilaista versiota tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaani Pannunalunen. Kiitos kaikille, jotka kävitte aiheeseen tutustumassa, teitä olikin mahtava määrä.

Muillakin osastoilla kävi mukava kuhina ja luentojen aiheet olivat monipuolisia ja kiinnostavia. Erityistä kiitosta saivat työpajat, joissa ommeltiin, neulottiin ja tehtiin leimasimia yhdessä toisten kanssa. Teemaristeilyn ilmapiiri oli rento ja välitön. Puikot kilisivät ja nauru raikui laivan kokousosastolla. Joko kiinnostuit? No ensi vuonna sitten mukaan :)

 
Marianne Koskimies valotti Burda Stylen historian vaiheita ja kertoi samalla myös omasta käsityöharrastuksestaan.


     Messuosastoilla nähtiin monien lankavalmistajien ihania neulelankoja erilaisista materiaaleista.

        Neulekahvila Lentävä Lapasen osastolla opeteltiin uusia neuletekniikoita. Työpajoissa riitti väkeä.

 
Nova Melinan kankaat hurmasivat risteilijän.
 
Remaken osastolla Paula Malleus ja Outi Pyy pitivät työpajaa, jossa sai ommella Nanson leikkuuylijäämästä pipon.


Naiset kertoivat myös itsestään ja työstään kierrätysmuodin parissa kymmenen viime vuoden aikana. Outi Pyy on tehnyt aiheesta myös kirjan.


Naapuriosastolla vinkattiin ompelukoneen näppäryyteen myös joulukorttien valmistuksessa, JO-HA Finland.

Lukuisat erilaiset käsityökirjat kiinnostivat kustantajani osastolla.
 
Brotherin ompelukone pääsi testiin myös Moreenin osastolla, jossa käsityönopettaja Tanja Nyholm ompeli vaatteita koirille uutuuskirjansa Ompele koiralle -valikoimasta.
 
Kiitos seurasta naiset ja aurinkoista sunnuntaita lukijani, terkuin Suska.

4 kommenttia:

  1. Olisipa ollut kiva olla mukana. Liisa

    VastaaPoista
  2. Tuolle risteilylle olisi kiva osallistua, mutta en pysty olemaan töistä pois kuin palkatta :( Joten risteily taitaa jäädä haaveeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää, milloin risteily ensi vuonna järjestetään. Viikonloppu saattaisi olla monelle parempi ajankohta.

      Poista