1. heinäkuuta 2020

Koivulan puutarhassa + puukässäkirjan voittaja




Terveisiä vallattomasti villiintyneestä Koivulan puutarhasta!

Kun aloin hoitaa sitä yli 10 vuotta sitten, se oli autiovuosien jälkeen hyvässä kasvussa kaikkea, mikä luonnossa lisääntyy tekemättä mitään. Suunnittelin ja punnersin alue toisensa jälkeen ja hoidin kuntoani maata kääntämällä. Kun pääosat oli raivattu, nurmikkoa ja istutuksia saatu sekä upea kasvihuone ja terasseja, portteja sekä pergola rakennettu, alkoi tuntua, että voisi sitä muutakin kesäisin tehdä. 

Pari viime vuotta puutarha on ollut ihan hunningolla. Olen vain ihmetellyt, miten nopeasti luonto taas ottaa omansa. Valtaa aurinkoisen kallioterassin, joka on pohjustettu hyvin kahdesti ja johon on kärrätty soraa kuorma toisensa jälkeen. Valtaa vanhoilla tiilillä rajatut kasvimaaruudut, kukkapenkit. Kun joskus harjasin kallioita puhtaiksi, ihmettelen nyt miten paksusti voi sammalta ja heiniä niiden sileässä pinnassa kasvaakaan.

Tänä kesänä innostuin taas hieman ja kitkin, kitkin ja kitkin, kunnes kroppa pyysi rauhoittumaan. Osaanhan minä näinkin katsella ja iloita puutarhastani, tyynen viileästi. Totesinkin tuttavalle, että tämä on tällainen metsäpuutarha, jossa olen yrittänyt muuttaa maisemaa mieleisekseni, mutta antanut myös luonnon tehdä tehtävänsä.
Olen armollisempi itselleni, jos aika ei riitä kaikkeen ja näin voin paljon paremmin!


Ja sitten Jokanaisen puukässää -kirjan arvontaan. Kiitos jälleen teille ihanat, jotka olitte kiinnostuneita perinteisistä kädentaidosta.!
Kun kaikki kerätyt äänet laitettiin yhteen, onnetar arpoi voittajaksi 
Napin, joka kommentoi täällä blogin puolella seuraavasti:

Kuulostaa kivalta ja inspiroivalta kirjalta, joten mukana myös :)


                                       PALJON ONNEA ja inspiroivia lukuhetkiä kirjan parissa!

      Laitatko yhteystietosi sähköpostiini, niin saan kirjan postiin.


Mukavaa viikon jatkoa kaikille, terkuin Suska.


2 kommenttia:

  1. Onnittelut voittajalle!
    Nautitaan pihalla oleilusta olipa se millainen tahansa, kesä on ihanaa aikaa!
    Mukavaa heinäkuun alkua!

    VastaaPoista