28. maaliskuuta 2022

Suosittu Hexagon-kori Taito-kurssilla


Siinä se on, oma Hexagon-korini. Olin punomassa korin lauantaina GraftCornerissa Kauppatorin kupeessa, missä sijaitsee Taito Etelä-Suomen kurssitila.

Tämä kuusikulmioilla kuvioitu rottinkikori on ollut valtavan suosittu jo pitkään ympäri Suomen järjestettävillä Taitoyhdistysten kursseilla. Itsekin suunnittelin viime syksynä kurssia, mutta rannalle jäin, kun en ollut nopea. Nyt Taitolähettiläänä löytyi kurssipaikka, josta olin tosi innoissani.

Kyseisen kurssilla punottavan korin on suunnitellut Riitta Nevalainen Taitokeskus Luumäeltä ja hän ohjasi myös meidän kurssin.
Tekniikka on ikivanha, kuten useimmat käsityötekniikat. Koreja on aikoinaan käytetty maataloudessa ihan tarpeeseen esimerkiksi sadonkorjuun aikaan.


Kori punottiin 26 mm leveästä rottinkinauhasta, joka liotettiin notkeaksi ennen punontaa. Pohjaa punoessa kuviomalli näkyi jo selvästi.


Korin reunojen punontaan apua sai pyykkipojista, jotka pitävät sinne tänne sojottavat rottinkinauhat ojennuksessa omalla paikallaan. Reunat tuettiin kolmella poikittaisella rottinkinauhalla. Ylimääräisten pituuksien katkaisu, taivutus ja jemmaus uusien poikittaisten rottinkinauhojen väliin.


Lopuksi ohuella rottinkinauhalla korin reunan punominen kestäväksi ja halutessa nahkaiset kahvat niiteillä kiinni. 

Jestas kun oli mukavaa ja innostavaa kivassa seurassa. Ei meinannut malttaa kahvitaukoa pitämään ollenkaan.
Kotona muistin ostaneeni kirppikseltä pussillisen käsityötarvikkeita, joiden joukossa oli jonkinmoista lastunauhaa. Se on nyt ehdottomasti kokeiltava vasta opittuun punontaan. Katsotaan myöhemmin, mitä sain aikaiseksi.


Seuraavan kerran Taito Etelä-Suomen kurssilla Helsingissä voit punoa Hexagon-korin lauantaina, 14. päivänä toukokuuta. Kurkkaa sivulta myös muut ajankohtaiset käsityötekniikat, joiden parissa voit rentoutua ja nauttia samanhenkisten ihmisten seurasta.

Teen korin valmistumisesta myös pienen videokoosteen Instagramiin @koivuladesign -feediin, käy katsomassa.

Mukavaa viikkoa sulle, terkuin Suska.

*Yhteistyö Taito Etelä-Suomen kanssa

Muistutan tässä kohtaa myös blogiarvonnasta, joka on käynnissä 31.3. klo 21 asti. Arvontaan pääset tästä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti