25. maaliskuuta 2022

Tuftausta Taito Etelä-Suomen kurssilla


Parin viime viikon aikana minulla on ollut ilo osallistua Taito Etelä-Suomen tuftaus-kurssille Helsingin CraftCornerissa taitolähettiläänä. Punch needle on tekniikkana minulle tuttu entuudestaan, mutta viimeeksi oli hankaluuksia löytää sopiva kangas, neula ja langat, jotka toimisivat yhdessä moitteetta. Kurssilla juuri näihin asioihin saa ohjausta, eikä tarvitse tehdä hutiostoksia tarvikkeita hankkiessa.

           Halusin testata verkkokaupasta ja CraftCornerista saatavaa tuftaustarvikepakettia Kevät.


Kassista löytyi kehys, johon pingotin monks cloth -tuftauskangasta. Lisäksi tarvikepaketissa oli langat, mallipiirros sekä työohje. Neula ei kuulu tarvikepakettiin, mutta verkkokaupan sivulta löysin myöhemmin tiedon, että tähän työhön tarvittava neula on nro 10. 


Kuvio taulun nurjalle puolelle mallipiirroksen mukaan ja langat kahdelle kerälle, koska tässä työssä lanka kulki kaksinkertaisena.


Lainaksi saadussa neulapaketissa on selkeät ohjeet neulan langoittamiseen ja käyttöön, mutta aina parempi, että opettaja näytti homman kädestä pitäen. Kurssilla oli paljon ensikertalaisia tekniikkaa harjoittelemassa. Ensimmäisen illan aikana tein taulun kuvion valmiiksi. Neulan sai lainaksi myös kotiin, koska monilla oli niin suuria töitä, ettei kaksi kurssi-iltaa olisi riittänyt millään saamaan hommaa maaliin.


Kotona pistelin taulun valmiiksi leffaillan lomassa. Tekniikka on nopea, mutta riippuu toki työn koosta ja langan paksuudesta, kuinka nopeasti syntyy valmista. Kevät-taulu oli kuitenkin juuri sopivan kokoinen työ, josta sain innostuksen tuftaukseen uudelleen.
Toisena kurssi-iltana ostin tarvikkeita lisää ja aloitin viherteemaan sopivaa pientä taulua kirjontakehykseen.
Lisäksi opettaja neuvoi töiden viimeistelyssä jokaista tarpeiden mukaan. Yleinen vinkki oli, että jos kuvion nukkapuoli tulee työn oikealla puolella, kuten Kevät-taulun vihreässä oksassa, voi taulun nurjalle puolelle sivellä liimaa estämään lankoja liikkumasta. Taulussa tähän ei ole tarvetta, mutta hyvä neuvo esimerkiksi sohvatyynyä varten.

Ohessa muiden kurssilaisten upeita töitä. Yksilöllisiä taideteoksia sanoisin.





                                         Ja tässä oma tauluni jo omalla paikallaan, terkuin Suska.
                                                                        @koivuladesign.

                                                        *Yhteistyö Taito Etelä-Suomen kanssa


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti