5. elokuuta 2015

Huvin vuoksi Hangossa ja arvonnan tulos

Tervetuloa uudet lukijat, jotka olette löytäneet blogiin kuka mitäkin kautta. Toivottavasti viihdytte erilaisten kädentaitojen, puutarhan ja kesämökilleen Koivulaan unohtuneen vapaan toimittajan matkassa pitkään.

                                           Mitä tekee freelancer vapaapäivänään?

                                       -ajaa noin 300km Hankoon ihan huvikseen
                                 -kiertää kaupungin putiikit ja metsästää kirpputoreja
                             -vaeltelee pitkin rantakatuja nauttien merestä ja auringosta
                                   -ihmettelee veneitä ja katselee lomailevia ihmisiä
-odottaa ruokaa yli tunnin ravintolassa vain hieman kulmakarvoja kohotellen, sillä moni muukin on nälkäinen samaan aikaan iltapäivästä
-kaivaa varpaansa hiekkaan ja astelee viileässä merivedessä hetken, vaikka haluaisi jäädä koko viikoksi
-nauttii kuopuksensa seurasta eikä jaksa mittailla rantaviivaa siellä, missä kaikki muut ottavat aurinkoa
-haaveilee yöstä pitsihuvilassa, mutta ajaa taas 300 km takaisin kotiin, koska Hupi-koira odottaa siellä yksin












 
Rantavaje vielä jäi, mutta pahin jano lähti.
 
Ja sitten arvontaan. Onnenpyörä pysähtyi tänään Niina Sahin kohdalle. Hän voitti mustavalkoisen keittiösetin, johon kuuluu pyyhe, tiskirätti sekä tarjotin. ONNEA voittajalle, jolle on jo lähetetty viestiä.
 Kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte arvontaan, terkuin Suska.

12 kommenttia:

  1. Ei kuule huono päivä olleenkaan :)) Toivottavasti jotain jäi käteenkin :)
    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä niin ihanalle paikalle, että. Itsekin rakastan rantaa, vettä ja vaikka siihen vielä nuotio, niin ai että

    VastaaPoista
  3. Hanko on ihana! Musta tuntuu, että siellä saa ravintolasta riippumatta aina odottaa ruokaa tosi kauan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän kesälomalaisella ole kiire minnekään.

      Poista
  4. Hangossa taitaa aina paistaa aurinko. Ihana reissu teillä varmaan oli! Pitäis mennä itsekin sinne retkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, mutta senkin paikan ihanuus on vain siinä rannan ympäristössä kesäisin.

      Poista
  5. Hanko on viehättävä paikka. Et kyllä turhaan autossa istunut :)
    Teitkö löytöjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jotakin löytyi Anu. Kirppiksiltä edullisina kotiinviemisinä mekkoa ja paitaa sekä emalikippoja. Tyttärelle ostimme kuvissa näkyvät espadrillokset, kun en ole raaskinut omatekemiäni hänelle antaa.

      Poista
  6. Tuttuja kuvia Hangosta, sillä kävimme siellä joku vuosi sitten. On niin kaunis kaupunki.

    VastaaPoista