1. kesäkuuta 2016

Kaislakurssilla Design Pylsyllä

Olin ystävän kanssa viikonloppuna Design Pylsyn järjestämällä kaislanpunontakurssilla Joutsassa. Jippii, ihan uusi materiaali, jonka käsittelyyn ja punomiseen saimme oppia alan taitajalta Leena Lahtiselta.


 
Opettajan taidonnäytteistä sai ideoita omiin töihin.

Uuden tekniikan opettelu kannattaa aloittaa pienestä työstä, joka valmistuu nopeasti eli tällä kertaa pannunalusesta, jonka kaikki kurssilaiset punoivat.

Taas on yksi kiva pannunalunen valikoimissa ja näyttää melkein yhtä hyvältä kuin Design Pylsyn isännän Riston paistama lettu ja kokkaama kuusenkerkkäsiirappi :) 

 
Koska kaislan sitkistäminen ja kuivattaminen punontakuntoon kestää pari kuukautta, päätin hyödyntää opettajan kaislavarastot ja tehdä myös toisen työn.  Suureellisesti päädyin piirakkavuoan suojakoriin, joka näytti niin houkuttelevan kauniilta.


                          Hyvillä neuvoilla ja kolme tuntia myöhemmin kori oli valmis.

 
Mahtava fiilis, kun oppi taas jotakin uutta. Nyt kun tekniikka on tullut tutuksi, voi alkaa hiomaan yksityiskohtia siistimmiksi. Kaislan keruuaika on juhannuksen tienoilla, joten kait se on rantauduttava uutta punontamateriaalia nyhtämään.
 
Aurinkoista päivää, terkuin Suska.

9 kommenttia:

  1. Ihania punontatötä. Onneksi olkoon.

    VastaaPoista
  2. Näyttää mukavalta materiaalilta ja todella siistiä ja kaunista jälkeä olet saanut aikaan.

    Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! Kyllä sitä helpompi oli taivutella kuin rautalankaa :)

      Poista
  3. Voi miten kauniita töitä. Olisipa kiva joskus kokeilla tuotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä opettajalla oli kaislanpunonta hallussa. Varsinkin tuo safarihenkinen hattu oli hauska!

      Poista
  4. Tosi upeita! Voi kun minäkin pääsisin kokeilemaan jossain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Eihän tuo muuten niin hankalaa ole, mutta materiaalin saaminen ja kuivattaminen sitkeäksi vie aikaa.

      Poista
  5. Mistä tuota punontavalmista kaislaa saaa ja mihin hintaan. Voiko poimia itse ja sitkistää. Ihon palaminen on jokakesäinen riesa. Tekisikö Susanna malliksi räyhäkkään ja kestävän kaislastetsonin mallia El Paso Straw Outback. Arkeen ja kesäjuhlaan! Me palovaaraiset äijät (nuoret kuin vanhatkin) riemaistuisimme.

    VastaaPoista