29. tammikuuta 2017

Taito Shopin käsityölauantaissa

Eilen vietettiin Taito Järjestön valtakunnallista käsityölauantaita ja minäkin olin mukana paikallisen Taito Shopin tapahtumassa.

Väkeä kävi tosi mukavasti tutustumassa uusiin tuotteisiin ja kevään kurssivalikoimaan. Myös työnäytökset kiinnostivat. Minä neuvoin makramee-solmeilua ja yhdessä saimme seinätekstiilin lähes valmiiksi. Kiitos kaikille tekniikasta kiinnostuneille. Maaliskuussa voit käydä kurssilla solmimassa oman seinätekstiilisi, mutta tästä näet millaisen minä tein viime syksynä.

Kyllä päivän ehdoton anti oli yhdessä tekeminen ja kaverin jeesaaminen uusien mallien ja tekniikoiden kanssa. Kun sai neuvoja kädestä pitäen, alkoi homma luistaa.

Kevään kursseilla voit oppia virkkaamaan esimerkiksi tällaisen maton. Hei mahtavaa, ei tarvitse liikutella suurta painavaa mattoa sylissä, kun se virkataan paloista. Tosi kiva idea!


 
Myös kassien virkkaaminen geometrisillä kuvioilla löytyy kevään kurssiohjelmasta. Täältä pääset tutustumaan Taito Itä-Suomen kursseihin. 
 
Sunnuntain jatkoa, terkuin Suska.

2 kommenttia:

  1. Voi harmi kun en ole lähimaillakaan! Miten loistoidea toi paloista tehtävä matto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko kurkkasit oman alueen Taito -yhdistyksen kurssit? Jotkut mallit on samoja ympäri maan, mutta jotkut kurssiohjelmat vaihtelee. http://www.taito.fi/yhteystiedot/taitoliitto/

      Poista