16. elokuuta 2020

Lähialueen matkailua

 Eilen ajeltiin paikkaan, jossa on pitänyt käydä jo vuosikaudet sitten. Varsinkin silloin, kun pajun punominen oli ihan ehdoton juttu ja itsekin punoin kaikenlaista mökille ja sen puutarhaan.

                                Mutta eilen lähimatkailua ja vihdoin Koiramäen Pajutallille.


Mikä ihana paikka! Pihapiirissä useita rakennuksia, jotka toimivat myymälätiloina. Ulkona tuotteiden lisäksi myös lapsille mielenkiintoista katseltavaa peikkometsästä kaneihin ja kanoihin. Ulkokahvilasta herkkuja ja puutarhaan ihastelemaan vanhan miljöön tunnelmaa.








Eniten yllätyin päärakennukseen astuessani. Tällä hetkellä koko talo oli yhtä sisustusmyymälää. Huone toisensa jälkeen erilaisia kantrihenkisiä tavaroita kauniisti somistettuna. Jopa ullakolta löytyi jatkumo tavarataivaalle. Yllä olevan kuvan tuotteet löytyivät eri rakennuksesta. Lamput oli makeet!

Oletko käynyt Koiramäen Pajutallilla?

Kiva paikka Tuusulassa, jonne varmasti palaan joskus, terkuin Suska.






2 kommenttia:

  1. Miten jotkut osaakin olla noin taitavia pajun kanssa. Eipä ole tullut käytyä, mutta paljon olen kuullut paikasta. Olisi kiva poiketa joskus. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista