8. marraskuuta 2021

Diy - yrttiamppeli

Solmimme Lahden Kätevä & Tekevä -messuilla pieniä yrttiamppeleita, joihin sopii mainiosti myös led-kynttilä tai tuikku. Työpajan puolituntinen oli aivan liian lyhyt aika saada amppeli valmiiksi, vaikka olin leikannut langat aikaisemmin.

Oli tosi kiva, että moni solmi makrameesolmuja ensimmäistä kertaa ja innostui tekniikasta. Lupasin, että jaan ohjeen muutamalla perussolmulla tehtyyn amppeliin blogissakin, jotta jokainen saa amppelinsa valmiiksi. Toivottavasti ohjeesta on iloa muillekin, sillä moni harmitteli myöhästyneensä pajasta, tai ei mahtunut rajattuun osallistujamäärään mukaan.



Tarvikkeet:

-8 kpl noin 2,8 m:n pituista lankaa sekä 2 kpl noin 50 cm:n pituista 5 mm:n paksuista makramelankaa
-20 cm:n pituinen keppi haluamastasi materiaalista
-mitta ja sakset


Solmi lyhyempi lanka kepin päihin ripustuslangaksi umpisolmuilla. Kiinnitä pitkät langat keppiin keskikohdastaan leivonpääsolmuilla.


Jätä reunimmaiset langat lepoon ja solmi kuvio kaksoistasosolmuilla.


Solmi seuraavaksi reunalangat vuorottelevilla silmusolmuilla niin, että langat ulottuvat noin 15 cm kuvion alapuolelle. Käsialasta riippuen noin 25-30 solmua on sopiva määrä.


Solmi ruukkupesä kaksoistasosolmuilla, joista ensimmäinen kerros lähtee liikkeelle reunalankojen yhdistämisellä eteen. Solmi kolme muuta kaksoistasosolmua samaan korkeuteen ensimmäisen kanssa.


Jatka parilla vuorottelevien kaksoistasosolmujen kerroksella. Jätä kerrosten väleihin noin 3-5 cm.
Solmi vielä yksi kaksoistasosolmujen kerros, jonka kiristät edellisen kerroksen solmuihin kiinni, jolloin ruukkupesän pohjasta tulee tukevampi.


Solmi loppuun kääresolmu erillisellä langalla kiertäen lankaa alhaalta ylös haluamasi kierrosmäärä. Katkaise lanka solmun yläpuolelta sekä tasoita hapsut haluamaasi mittaan.


Jos solmut ovat unohtuneet, löydät niiden tekemiseen kattavan videon KoivulaDesignin instan feediä selaamalla.

Haluaisitko tietää enemmän KoivulaDesignin ideoista ja kursseista sekä saada ilmaisia teko-ohjeita, jotka löytyvät blogista vasta myöhemmin? 

Laita viestiä koivuladesign@gmail.com, niin saan yhteystietosi uutiskirjeitä varten.

Kurkkaa myös edelliseen postaukseen, ja osallistu kahden erityyppisen makrameekirjan arvontaan!

Aurinkoisen maanantai-illan terkuin Suska.




 

















                                                             

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti