Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hupi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hupi. Näytä kaikki tekstit

5. toukokuuta 2019

Muutto onnellisesti ohitse

Onneksi muutto on takana ja tämän viikonlopun on saanut jo levätäkin sen jäljiltä. Me muutettiin vappuna samassa kerrostalossa pari kerrosta alemmaksi, kun Hupin liikkuminen rapuissa teki pahaa niin koiralle itselleen kuin meille muille.


Asunto on samanlainen kuin aikaisempi, ei kuitenkaan niin moderni ja hyvässä kunnossa, sillä remonttia tässä kaksiossa on tehty varmaan 90-luvulla. Se ei haitannut tässä kohtaa mitään, kun perheen hyvinvointi merkitsi enemmän.
Vaikka muutto oli lähinnä huonekalujen ja kassien kantamista ylhäältä alas, on olo ollut kuin jyrän alle jääneellä. Eniten rasitti muiden jälkien siivous, sillä entiset asukkaat olivat unohtaneet niin jälkisiivouksen kuin huonekaluja ja muuta irtaimistoa sohvasta ja sängystä lähtien huoneistoon. Meidän oli pakko hoitaa homma, kun entinen asunto piti saada sovittuun päivään mennessä tyhjäksi.
Nähtäväksi jää, miten vuokranantaja asian huomioi, mutta nyt on urakka maalissa ja hyvä näin.

Uuden kodin lattia on entistä vaaleampi ja siitä tykkään kovasti. Lisäksi täällä on väliseinissä kapeita ikkunoita katon rajassa huoneiden välillä, joten valo kulkee kivasti valkoisia pintoja pitkin myös pieneen keittokomeroon ja eteiseen sekä kylppäriin. En ole vielä päättänyt seinien maalauksen suhteen mitään, vaikka hento vaaleankeltainen sopisikin tämän asunnon henkeen tehosteväriksi.


Pari uutta löytöä on kotiin jo kantautunut.  Ensimmäisessä kuvassa on yksi metallihylly enemmän kuin edellisessä asunnossa ja sen löysin ihan tuosta meidän roskiskatoksesta. Sohvapöytä tarttui mukaan 15 eurolla Kierrätyskeskuksesta, kun menin tuolia etsimään. Joku päivä sekin vielä nappaa, näin uskon.

Nyt on kiva lähteä lähteä koiran kanssa lenkille ja sen hän on huomannut itsekin. On virkeämpi ja haluaa jatkuvasti ulos. Vai olisko syynä kevät ja tyttökoirat :)

Mukavaa lepopäivää sulle, terkuin Suska. 



25. helmikuuta 2016

Koivulassa lomaillaan

 
Koivulassa vietetään pari lomapäivää ja nautitaan lumesta, jota näyttää edelleen riittävän, vaikka leppoisa sää sulattaakin hankia. 


Hupi on innoissaan, kun passipaikalla ei ole turhan kuuma ja muutama haukkaus hankea virkistää entisestään. Poseeraamisesta tyyppi ei välitä edelleenkään :)


Kevättä on ilmassa, ainakin jos koiran karvoihin on katsomista. Niitä on valtavasti kaikkialla, kun Hupi luovuttaa turhia talvivillojaan. Niistä voisi saada tintti jos toinenkin pehmeän pedin kevään pesänrakennuspuuhiin.

                                       Mukavaa hiihtolomaa kaikille, terkuin Suska.

22. marraskuuta 2015

Lumen riemua

Meille satoi eilen lunta. Jippii, sanoivat lapsi ja koira, plääh, sanon minä. No on toki valoisampaa, mutta muuten tuollainen märkä painava lumi on mielestäni vähän riesa.

Puiden oksat painavat, taipuvat tielle ja katkeilevat kuka minnekin...ja nyt VR voi syyttää keliä myöhästymisistään. Juna oli äsken täällä lähes tunnin myöhässä, joten tiukkaa tekee, ehtiikö kuopus Helsingissä enää jalkapallotreeneihin. Harmillista, mutta joskus näin vain on.

Päivä oli aika harmaa, mutta nappasin muutaman lumikuvan aamulenkillä. Ihan kauniita nuo harmaankin sävyt ovat ja perheenjäsenten onnelliset ilmeet!






                                           Mukavaa sunnuntai-iltaa, terkuin Suska.

3. heinäkuuta 2015

Ruusuja ja rantaelämää

Otin heinäkuisen hellepäivän vapaaksi, joten pienen poikavauvan ihastelun ja Kenkäveron käsityömarkkinoiden jälkeen suuntasimme iltapäivästä oman kylän rannalle.
Siinä lehtiä lukiessani huomasin, että olen kokonaan unohtanut mainostaa uusimman Maalla-lehden diy-juttuani.



 
Tein ruusunpunaisia ideoita kesäkotiin. Raikas punavalkoinen väritys on klassinen ja monelle mieluinen.
 
Omaan makuuni punavalkoiset ruusujutut ovat liian hempeitä ja romanttisia. Mutta kuten kierrätyskankaista ommellusta rantapeitostani huomaa, ruusuja voi kyllä upottaa tilkkupeiton sekaan sujuvasti, kun väritys on kohdallaan.
 


 
Sitten luettiin, uitiin, heitettiin Hupille palloa veteen ja se melkein jo ui :) Tuuli teki olosta mukavaa ja koiran ravistellessa turkkiaan vieressäni olin tyytyväinen ottamaani vapaapäivään.
 
Aurinkoisen lämmintä viikonloppua, terkuin Suska.
 
 
 

27. joulukuuta 2014

Terkkuja Hupilta


Moikka, tulin vain kertomaan, että oli tosi kiva joulu. Sain kolme lahjaa, joista kaksi hotkasin heti ja kolmannen mutsi jemmasi seuraavaan päivään.
Kinkku on ollut herkullista...joo joo, on sitä mullekin makupalaksi annettu ja kyllä, olen muistanut juoda paljon vettä sen jälkeen.
Terkkuja Viivin, Lempin, Touhon ja muidenkin tuttujen isännille, että mutsilla on vielä glögiä, jota se vois tarjoilla kasvihuoneessa sillä aikaa, kun me rokataan pihalla.


Mutsi lupasi palata tänne ehkä jo huomenna, jos se saa mehupillihimmelihärdellin valmiiksi. Sai nimittäin joulupukilta uuden himmelikirjan ja on nyt innoissaan vääntämässä pillejä ikkunakoristeeksi.

                                    Voikaa hyvin ja lenkkeilkää. Niin mekin, terkuin Hupi.

21. syyskuuta 2014

Sumuinen sunnuntai

Tänään on ollut selkeä vastakohta värikkäälle syksylle. Aamu oli sumuinen ja harmaa. Ei vielä kovin kylmä, mutta aika lohduton.
Toisaalta se antaa aikaa vain olla, kuten sunnuntaisin kuuluukin. Lenkki koiran kanssa lähimetsässä ja hieman viipyilevää rytmiä kotihommissa.

Jos luonto käy pikkuhiljaa levolle, on itsekin hyvä hidastaa. Ja siinä vain yksi syy, miksi muutin maalle. Loppui se metron rappusissa juokseminen ja kaikenlainen hötkyily. Kiire on niin suhteellista. Täällä näkee olennaisen.






Voin siis jo iltapäivästä sytyttää takkaan tulen ja maistella vihreää teetä. Ja lähteä taas Hupin kanssa lenkille, kun vieläkään ei jaksa sataa, terkuin Suska.


26. elokuuta 2014

Hupimaista koiranelämää





Voi vitsi kun taas sataa! Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että kesä jatkuu vielä. Meillä on monta suunniteltua kesäretkeä vielä tekemättä.


Yhdellä kaverilla on tällainen vene, mut me ei olla oltu pitkään aikaan sen kanssa vesillä. Mutsi on sanonu monta kertaa, että pitäis lähteä kalaan, mutta mitään ei tapahdu.


No retkellä voitais kyllä ihan hyvin tehdä pientä huikopalaa kertakäyttögrillillä. Mutsille noi kesäkurpitsapurjeet ja mulle noi...




Mut pian se alkaa taas tonkia kasvimaata ja ehdottelee, et munkin kannattais syödä mieluummin tollaisia kevyempiä herkkuja, mitä viime kesänäkin saatiin. Yrteistä mä en kyllä välitä sitten yhtään, ellei niitä ole kiedottu kinkkuun.



Syyskesän retkeä odotellessa taidan levätä hetken aikaa. No nyt se mutsi taas huutelee, et pitäis katsoa kameraan. Mä en kyllä tykkää poseerata, se on vähän niinku likkojen hommaa.



                                       Joten makkaranmakuisia unia teillekin, terkuin Hupi.