14. marraskuuta 2015

Kädentaitoja Tampereella

Ensimmäiset Kädentaidot-messut järjestettiin Tampere-talossa 70 näytteilleasettajan voimin 1995 ja kävijöitä oli silloin 10 000.
Nyt 20 vuotta myöhemmin Euroopan suurimmat käsi- ja taideteollisuusmessut keräsivät 658 näytteilleasettajaa ja kävijöitä tullee olemaan useampi kymmenen tuhatta.

Minä pyörähdin messuilla eilen ja jo perjantaina aamupäivällä väkeä riitti tungokseen asti. Valtavasti kauniita tavaroita, taitavia tekijöitä ja ihania tarvikkeita harrastajille. Moni kaunis osasto jäi näkemättä ruuhkan ja oman aikataulun vuoksi. Jossain kohtaa meininki oli kuin Stockkan Hulluilla Päivillä :)

Oli siinä miehellä ihmettelemistä, mutta kummallisen tyynesti kanteli ostoskassejani. Nyt ihmettelen itse, mistä löydän aikaa ostamieni tarvikkeiden hyödyntämiseen.










 
Mukavaa lauantai-iltaa, terkuin Suska.

4 kommenttia:

  1. Kyllä kai tuolla sekoaisi ihan täysin. Olisi tuolla kiva käydä, mutta matkaa on sen verran paljon. Upeita juttuja ja taidokkaita käsitöitä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli vuosikausia edellisestä kerrasta, mutta nyt kun tytär opiskelee paikkakunnalla, sain paljon iloa samalta reissulta :)

      Poista
  2. Joka vuosi niin pitänyt mennä tuonne, mutta aina jäänyt. Onneksi blogeista saa lukea tunnelmia messuilta. Ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä messuja riittää, mutta Tampereen Kädentaidot on jo klassikko :)

      Poista