3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi tuo uusia kirjoja

Kuten niin usein joulun pyhinä tai vuoden vaihtuessa, olen tälläkin kertaa flunssan vietävänä. Mutta pakkolepo kerran vuodessa tekee terää...luulisin.

Koska aineistot on nyt lähetetty kustantamolle ja he mainostavat kevään kirjasatoa omilla sivuillaan, voin minäkin innoissani kertoa, että muutaman kuukauden sisällä on tulossa kaksi uutta kirjaa, joita olen ollut tekemässä.

 
Kustannusosakeyhtiön Moreeni julkaisee maaliskuussa Pannunaluskirjan, johon olen tehnyt aika satsin erilaisia alusia erilaisista materiaaleista. Monin tekniikoin, monenlaisille kädentaitajille lapsesta alan harrastajaan.
Lisää aineesta voit lukea tästä.
 
Huhtikuulla julkaistaan valokuvaaja Ritva Tuomen ideoima kirja Käsityöläisten kodeista. Pääsimme vierailemaan 13 erilaisen kädentaitajan  koteihin ja työhuoneille. Niin piristävää, värikästä ja yksilöllistä. Sisustuskirjassa käsityöläiset ovat antaneet lukijalle myös oman tee se itse -ohjeen, joten kirja kantaa lukukokemusta ja valokuvista nauttimista pidemmälle niin halutessasi.
Lisää kirjasta voit lukea tästä.
 
Mukavaa sunnuntaita, terkuin Suska. 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Elät siis mielenkiintoisia aikoja. Mielenkiinnolla odotan, mitä sieltä putkahtaa kirjojen muodossa. Koitahan parantua flunssastasi :Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on aina yhtä jännittävää nähdä, kuinka graafikot kasaavat aineiston yksiin kansiin.

      Poista
  2. Vautsi, hienoja kirjoja tulossa! :)
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Houkuttelevat kannet molemmissa kirjoissa. Innokkaana odottelen. Parane pian!

    VastaaPoista
  4. Kuulostavat kivoilta kirjoilta. Pitää napata, jos kohdille sattuvat. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi sinulla, tykästyin ja liityin seuraajaksikin:) Rakastan myös tehdä käsillä kaikenlaista, kunhan vain olisi enemmän aikaa työn lisäksi!
    Tervetuloa myös Kristallikimaraan, jossa myös tehdään DIY juttuja. käsitöitä ja sisustamista kosmetiikkakokeilujen ohessa.http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mysterious M ja tervetuloa mukaan! Menenkin heti kurkkaamaan blogiasi :)

      Poista