14. syyskuuta 2016

Langat teekylvyssä

Strömsön syyskausi alkoi villalankojen kasvivärjäyksellä. Samat sävelet oli meillä taiteen perusopetuksen kurssilaisilla kansalaisopistossa. Ajatus oli ensin käyttää värjäämiseen vain sieniä, mutta siitähän se juttu levisi muihinkin kasveihin.
Minä kokeilin marja-aroniaa, tarhakäenkaalia ja viime joulun kanelilta tuoksuvan teesekoituksen loppuja.
 
 
 
 
 
 
Eri puretusaineilla saadaan samasta värjäysmateriaalista erilaisia värisävyjä. Käytimme alunaa ja viinikiveä, jotka kiinnittyivät lankoihin 80-90 asteen lämpötilassa tunnin aikana. Langat voi purettaa myös värjäyksen yhteydessä.
Alunaa käytetään 10-20 % lankojen kuivapainosta ja viinikiveä 5-20 %.
 

 
Tuoreita kasveja tarvitaan reilusti. Ohjeen perusteella ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin lankoja, mutta mielellään kilo 100 g:lle lankaa.
Vettä tarvitaan kettoastiaan niin paljon, että kasvit peittyvät kokonaan. Keitä värilientä kannen alla 1-3 tuntia. Jäähdytä ja siivilöi liemi.
 
 
Kun väriliemi on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, lisää liemeen kostutetut langat. Lientä voi olla noin 3 litraa sadalle grammalle lankaa. Ja jälleen lämpötila kohotetaan 80-90 asteeseen ja pidetään siinä noin tunnin ajan. Lankoja kannattaa käännellä välillä, jotta värjäystulos on tasainen.
 
 
Tunnin jälkeen langat voi nostaa jäähtymään pois liemestä tai jäähdyttää värjäysliemessä, jos puretusaineena on ollut alunaa tai viinikiveä. Kun langat ovat jäähtyneet kädenlämpöiseksi, ne huuhdellaan. Lorauta ensimmäiseen huuhteluveteen hieman etikkaa, sillä se lisää värisävyjen kestävyyttä. Vaihda kädenlämpöistä huuhteluvettä kunnes se on kirkasta. Kuivata langat vaakatasossa, etteivät ne veny.
 
 
Punalehtinen apila eli tarhakäenkaali ei toiminut mun kattilassa toivomallani tavalla. Ei tullut sinistä eikä edes vihertävää, joten heitin lankavyyhdin tunnin jälkeen hetkeksi marja-aroniasta keitettyyn väriliemeen. Lopputuloksessa näkyy erilaisia pehmeitä sävyjä langan alkuperäisestä väristä riippuen. Vaalea viljapellonkeltainen lanka värjäytyi teekylvyssä.
 
Tosi hauskaa! Ja kaikki kauniit sävyt sopivat yhteen keskenään. Tätä täytyy kokeilla toistekin, sillä sitä sinivihreää lankaa jäin vielä kaipaamaan.
Nyt vain miettimään, mitä langoista saisi aikaiseksi, terkuin Suska.

 

6 kommenttia:

  1. Tätä hommaa ei ole koskaan tullut tehty mutta pieni innostus tämän myötä heräsi :)

    VastaaPoista
  2. Itse innostuin myös kasvivärjäyksestä ja muutama idea muhii jo.Löysin netistäkin suloisen roskisvärjäys-oppaankin:https://suloisiavareja.wordpress.com/2013/09/09/suloisia-vareja-kierratysvarit-kokeiluun-opas-on-ilmestynyt/
    ja pari kirjaa lainasin kirjastosta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma, kyllä se on just niin syksyistä puuhaa! Pitääkin mennä kurkkaamaan tuota ehdottamaasi linkkiä.

      Poista
    2. Kiitos Mamma A loistavasta linkistä, tallensin sen heti!

      Poista
  3. Tuo olisikin kivaa hommaa, mutta en ole juurikaan innostunut neulomisesta. Mutta mistä sitä tietää, milloin se innostus puree. Liisa

    VastaaPoista