29. syyskuuta 2018

Säilöö säilöö

                                      Oletko säilönyt tai tehnyt hilloja syksyn aikana?

Koivulan kasvihuoneen sato on ollut pieni, joten tomaatteja on napsittu parempiin suihin sitä mukaa kun ovat kypsyneet.
Tänään innostuin sen verran, että keitin etikkaliemen Voi hyvin -lehden ohjeella ja varastoin pariin purkkiin puutarhan herkkuja.


Toiseen purkkiin laitoin mietoa chiliä siivuina, pieniä salottisipuleita sekä valkosipulin kynsiä. Sen purkin saa chilistä pitävä kaveri, sillä itse en pysty tulisia herkkuja syömään. 
Omalle perheelle säilöin kurkkuja samojen sipuleiden kera. Liemeen tuli 2 dl vettä, 2 dl sokeria ja 2 dl etikkaa sekä 1,5 tl suolaa. Keittelin lientä ohjeen mukaan noin 5 minuuttia ja kaadoin kuumana purkkeihin pakattujen kasvisten päälle.

Tällä kertaa säilöntää näin pienesti ja ilman sen erikoisempia maustesekoituksia. Tulipahan syksyn satoa purkitettua ja hieman marttailtua. Hilloja taidan tehdä sitten lähempänä joulua. 

Mukavaa viikonloppua, terkuin Suska.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti