2. kesäkuuta 2019

Brush lettering + neulekirjan voittaja


Kävin parisen viikkoa sitten Etelä-Helsingin kansalaisopistossa kokeilemassa sivellintekstausta. Opettajana toimi Viivi-Ilona Almira, jonka töistä alempana kuvia.


Ensin harjoiteltiin sivellintussilla aakkoset. Siinä vaiheessa oli vielä innostus, että tämähän sujuu ensikertalaiseltakin. Mutta kun aloimme yhdistämään kirjaimia sanoiksi, ei voinut kuin nauraa itselleen. Tämä laji vaatii paljon paljon lisää siveltimenvetoja sekä oman tyylin etsimistä. Vasta sitten voi suunnitella tekstailevansa niitä julisteita, mitä heti alkuun oli mullakin mielessä. 


Katso facebookista Let`s Mingle - luovat työpajat ja instagramista L.E.T.S_MINGLE, niin löydät Viivi-Ilona Almiran kivoja ideoita ja tietoja hänen kursseistaan.



Eilen kuopukseni pääsi ylioppilaaksi. Kirjoitin tyttären suunnitteleman ruokalistan siveltimellä akvarellipaperille, jonka värjäsin kurssilla vesiväreillä. En edes yrittänyt tekstata ja kaunokirjoituskin on jotakin muuta kuin omaani. Mutta kiva väriläiskä tämäkin noutopöydässä.


Juhlissa oli vieraita, joiden kanssa ei olla nähty vuosiin ja siinä vaihtui monia mielenkiintoisia ajatuksia muun muassa siitä, miten elämä ja vuodet kuljettavat ja avaavat uusia seikkailuja. Keskusteluiden innoittamana syntyi pieni taulu, jossa kokeilin sivellintussin liukuvuutta sileällä paperilla.
Itse viihdyn aika lailla kaikkialla ja voin rakentaa kotini yhä uudestaan erilaisiin asuntoihin tai eri paikkakunnille. Minulle tärkeämpää on se, ketkä ovat lähelläni.

Lopuksi kiitän kaikkia Merja Ojanperän "Kauneimmat neuleet" -kirjan arvontaan osallistuneita. Teitä oli mukavasti blogin eri kanavissa.
Tällä kertaa arpakulhosta nousi lappu, jossa luki @venlaviliina, ONNEA ONNEA!

Hän osallistui instan puolella ja kommentoi seuraavasti: "Mulla oottelee yks kirjontatyö tekijäänsä ja yks kesämekkokangas ompelua, et mun käsityöharrastus kiteytyy tähän hamstraa ja mieti millonkohan mikään valmistus, lankojakin on ruvennu kertymään."

Aika tuttu juttu useimmille meille käsityöharrastajille, mutta sitten on kiva, kun inspis iskee, niin on materiaalia, minkä kimppuun käydä!

Kiitollisena kohti uutta viikkoa, terkuin Suska.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti