31. toukokuuta 2020

Asuntomessutalo sisustussuunnittelijan koulutuksen lopputyönä

                                                                       

Kurkistus tuleville Asuntomessuille!
 
Olen päässyt opintojeni ansiosta seuraamaan Keudan Asuntomessutalon valmistumista Tuusulassa. Monien eri opintolinjojen oppilaat ovat osallistuneet rakennushankkeeseen opettajiensa johdolla kevään aikana, jotta talo valmistuu poikkeuksellisen lukukauden jälkeen ajoissa elokuisille Tuusulan Asuntomessuille.

Yksi heistä on Katariina Leppilampi, joka suoritti ensin Keudassa sisustus- ja verhoilualan perustutkinnon ja jatkoi siitä sisustussuunnittelijaksi valmistuen viime jouluna. Keuda-messutalon sisustussuunnitelma on hänen opintojensa lopputyö.



Vuoden kestäneeseen urakkaan kuului muun muassa suunnitelmat kiinto- ja irtokalusteista, valaistuksesta ja tekstiileistä sekä viralliset piirustukset pohja- ja pystykuvineen.
"Tilasin myös koulusta eri luokilta töitä ja tuotteita sekä neuvottelin ulkopuoliset yhteistyökumppanit", Katariina kertoo.
Ideoiden etsiminen ja tuotteiden valitseminen lukemattomien vaihtoehtojen joukosta voi tuntua hankalalta, mutta kun jostain lähtee liikkeelle, homma alkaa rullata. Sisustussuunnitelman ensimmäiset valinnat Katariina teki pesuhuoneen lattialaatoista.

"Opintojen edetessä omakin sisustusmaku on kokenut muutoksia. Yhä pelkistetympi muotoilu on alkanut kiinnostaa. Tähän taloon sopivat myös murretut värit ja maanläheisyys."


Keuda-talo kuvattiin toukokuussa virallisiin messuluetteloihin, jolloin Katariina sisusti ja stailasi osan talosta kuvauksiin.

Ylhäällä vasemmalla näkymä eteisestä läpi talon avaran oleskelutilan ja ruokailun kautta keittiöön.

Aurinkopeili on sisustussuunnittelijan toiveiden mukaan oppilaitoksessa valmistettu. Siinä on hyödynnetty upeasti ylijäämämateriaaleja.

Olohuoneen seinällä on SBL:n nestemäinen kangastapetti, joka on vesipohjainen ja sisältää vain luonnonkuituja ja kierrätysmateriaaleja. Seinäpinta tasaa huonetilan kosteutta ja akustiikkaa.

Talon kaikki tammihuonekalut ovat Katariinan suunnittelemia ja Keudan opiskelijoiden valmistamia, kuten olohuoneen pöytä. Kaikki muut irtokalusteet Veke, turpeinen taidevalaisin Siinne.

"Takka ja tapetti sanelivat sävyt kaikkeen muuhun oleskelutilassa."


Pelkistetyn modernin takan pinta tuo kallioisen luonnon kodin sisätiloihin, Tulikivi. 


Upea keittiö on monen ammattilaisen yhteistyö. Aamiaistaso koulun tuotantoa, muun keittiön kaapistoineen ja koneineen toteutti Katariinan suunnitelmien mukaan Nurmijärven Puutekniikka. Katseet keräävä Lapetekin-liesituuletin on yksi suunnittelijankin suosikeista, riippuvalaisin Limente. Keittiön ja eteisen isot näyttävät seinälaatat Kymppi-Lattiat. 


Kylpyhuoneen seinälaatat ja kodinhoitohuoneen lattialaatoitus tuovat moderniin sisustukseen mielenkiintoa, joka herättelee innostusta entistä yksilöllisempiin sisustuksiin, Kymppi-Lattiat.


Vanhempien makuuhuoneen puinen sängynpääty on Katariinan suunnittelema ja opiskelijoiden valmistama, kuten myös yöpöydät. 


Ja kun kuvauspäivä päättyi, jatkuivat rakennustyöt niin sisällä kuin ulkona. Tytön huoneen uniikki kolmiulotteinen kehysseinä on sisustussuunnittelijan itsensä tekemä.

Katariina sanoo olevansa visuaalinen ihminen, jonka vuoksi muutoksia sisustussuunnitelmiin on tullut matkan varrella. Yhdessä opettajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa on löydetty kuitenkin aina vain parempi ratkaisu upean messutalon valmistumiseen.

"Minulla on ollut haave, että saisin tehdä yhden messutalon ja nyt se on toteutunut", Katariina Leppilampi hymyilee.
  

Keuda-talon ulkovuoraus hahmottuu, terasseja valmistuu ja sivuasunto rakentuu. Pian on myös pihatöiden vuoro. Näihin palataan pian!

Omakotitalo: 3 mh, tupakeittiö, khh, wc, s 119 m2
Sivuasunto: 1 mh, tupakeittiö, ph, s 32,5 m2
Talousrakennus: Autokatos ja varasto 12 m2

Rakennuttaja: Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

Aurinkoista iltaa, terkuin Suska.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti