3. elokuuta 2014

Toivolan vanhalla pihalla

Oletko koskaan käynyt Toivolan vanhalla pihalla Jyväskylässä? Toivottavasti olet, sillä niin kaunis miljöö sieltä löytyi.
1800-luvulta peräisin oleva vanha käsityöläispiha ja sen rakennukset hengittivät syvään menneen ajan tunnelmaa osoitteessa Gygnauksenkatu 2.










Pihamakasiineissa sijaitsi useita erilaisia pieniä putiikkeja. Valikoimaa vaatteista kodintekstiilien kautta koruihin ja sisustustarvikkeisiin. Kattavasti kotimaista käsityötä.


                                    Kahvila Muiston terassilla maistui kahvi ja kakkupala.


                                  Sisäänkäynti houkutteli tuntemattomaan vanhaan taloon.



Design Pylsy oli minulle tuttu merkki Joutsasta ja sen tiesin myyvän upeita tuotteitaan Toivolan vanhalla pihalla. Kaikki muu oli kuin lapsena karkkikaupassa. Paitsi että Mäntyharjulla ei sellaista ollut, joten sanotaan vain, että olin todella innoissani. Ehkäpä siksi, että olen joskus haaveillut myyväni omia käsitöitä muutenkin kuin joulumyyjäisissä ja kesätorilla. Tällainen vanhan talon miljöö olisi juuri sopiva paikka omalle pienelle putiikille.


Kädentaitaja hurmaantuu Titi Tyyssä. Ihan mahdottoman ihania lankoja ja muitakin käsityötarvikkeita.


Komea kassakone oli joutanut jo pihalle. Toivolan vanhalla pihalla on putiikkien ja kahvilan ohella kurssitoimintaa, teatteriesityksiä sekä käsityöläismuseoita.



                                  Tänne on päästävä toistekin,vaikka joulun aikaan.

                                                               Terkuin Suska










1 kommentti:

  1. Kiitti vinkistä ;) Ei ole tullut käytyä koskaan,Tosiaan ihana miljöö käsitöiden myyntiin ja osteluun !

    VastaaPoista