29. syyskuuta 2015

Risuruukkuja Aarteessa

Joko olet tehnyt syksyisiä kukka-asetelmia havuineen ja callunoineen pihalle, terassille tai parvekkeelle? Eikö löydy sopivia ruukkuja?

Kokeile punoa ruukut itse koivunrisuista. Et tarvitse kuin risuja, ohutta metallilankaa ja lankaleikkurit. Viimeistelyyn ehkä oksasakset.

Uusimmassa Aarre-lehdessä on ohjeeni risuruukun tekemiseen. Mallia ja kokoa voi varioida mielensä mukaan, kun tekniikka tulee tutuksi. Punomiseen sopivat mainiosti myös erilaiset pajunoksat.

 
Ruukut kuvasi Aarteeseen Ritva Tuomi.


Lehteä varten tehty ruukku on ollut ulkorappusilla ja siinä majailee isomaksaruoho. Hyvin on kestänyt sateet ja paisteet sekä ruukku että kasvi.


Päätin, etten ennen lokakuuta laita pihalle mitään syyskukkia enkä sisälle valoköynnöksiä. No loppuviikosta pääsen niihin hommiin ihan luvan kanssa, terkuin Suska.

8 kommenttia:

  1. Lokakuu on tosiaan ihan käsillä. Ruukuille olis aina tarvetta ja noita oliskin kiva toteuttaa pitkästä aikaa. Jospa sitä viikonloppuna ehtisi vaikka risun keruu retkelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tilaisuuden tullen kannattaakin keräillä. Ei haittaa vaikka sattuvat kuivahtamaan ennen punontaa, kun aina voi liottaa oksat taas notkeiksi.

      Poista
  2. Tosi kauniita risuruukkuja.Aikeissa onkin ensi viikonloppuna päivittää ruukkuistutuksia syksyisemmäksi ja nuita voisikin kokeilla:).Itsekin olen aina ollut sitä mieltä, ettei jouluvaloja liian aikaisin, mutta kun tein vaahteranlehti-ruusu-kranssin terassilla riippuvaan ikkunaan niin sehän suorastaan vaati valot ympärilleen;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma A. Kyllä nyt on jo niin pimeitä iltoja, että valoa tarvitaan ihan kaikissa muodoissa. Ja kranssissa valot onkin ihanat!

      Poista
  3. Itsekin olen noita risuruukkuja joskus väsäillyt. Ne onkin kivoja. Yhtään varsinaista kukka-asetelmaa en ole vielä tehnyt, vaikka callunoita olenkin jo istutellut kukkalaatikoihin. Mukavaa viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyvä suunnitella ja katsella kauppojen tarjonta, jos keksisi jotakin uutta tänä syksynä ruukkuihin ja laatikoihin. Mukavaa sullekin!

      Poista