22. toukokuuta 2016

Blogin 2v synttäripiirakka + arvonta

Koivulassa juhlittiin viikonloppuna. Perjantaina face muistutti, että olin tehnyt kaksi vuotta sitten ensimmäisen blogipostauksen. Täh, kaksi vuotta sitten, kyllä aika menee nopsaan nykyisin.

Ja eilen kuopukseni täytti jo16 vee. Vanhoista valokuvista sitä vasta huomaakin, miten aika on muokannut meitä kaikkia. Onneksi on valokuvia! No ei halunnut tyttökään synttärikakkua, joten juhlittiin molempia vuosia parsapiirakalla.


                                                                Koivulan parsapiirakka

                                                                valmis piirakkataikina
                                                                nippu vihreää parsaa
                                                                purkki kermaviiliä
                                                                2 munaa
                                                                pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
                                                                juustoraastetta maun mukaan
                                                                kuivattua nokkosta
                                                                pippurisekoitusta myllystä
                                                                ripaus suolaa

Sulata taikina ja muotoile se uunivuokaan. Katkaise parsojen tyvipäät ja kuori kevyesti. Sekoita munat ja mausteet kermaviiliin ja kaada taikinan päälle. Lisää aurinkokuivattuja tomaattipaloja ja juustoa sekä parsat. Ripottele pinnalle vielä hieman juustoraastetta ja paista piirakkaa uunissa noin 30 minuuttia 200 asteessa uunista riippuen.
                              
 
Laitetaan käyntiin myös KoivulaDesign-blogin synttäriarvonta, jossa voit voittaa WSOY:n kolme vuotta sitten julkaiseman kirjani Luonto sisustaa. Tykkään siitä edelleen tosi paljon ja se on taas ajankohtainen, kun luonto on materiaaleja pullollaan.
 
Kirjan teemoja ovat muun muassa puu, tuohi, kävyt, paju, villa, sammal, kukat, kivi ja jää. Näistä materiaaleista tehdyt kodin sisustus- ja käyttöesineet ovat takuuvarmasti uniikkikappaleita! Kirjan kuvasi Ritva Tuomi ja hän teki myös osan malleista.
Luonnon innoittamana tein arvontapakettiin myös pannunalusen. Se ohjeen löydät maaliskuussa ilmestyneestä Maalla-lehdestä.
 
Arvonta alkaa nyt ja kestää viikon eli voittajan ilmoitan sunnuntaina 29.05. klo 21.00 jälkeen.
 
Yhden arvan lunastat kommentilla ja toisen arvan saavat rekisteröityneet lukijani. Lisämahdollisuuden voittoon saat kommentoimalla blogini facebook-sivulla, jonne pääset suoraan sivupalkista.
 
ONNEA ARVONTAAN, terkuin Suska. 

34 kommenttia:

  1. Tökkäänpä kommentilla, jos vaikka arpaonni suosisi :)

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana ja kommenttia myös facebookin puolella :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Bloggerlukijana mukaan kahdella ja myös fb:n puolella mukana!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onnea tytölle ja blogillesi ❤ Tuo mieluinen löytyy jo hyllystä :)

    VastaaPoista
  6. Onnea molemmille! Kahdella kokeilen onneani! kirsikkatee76@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnittelut! Kaksi arpaa minulle.

    VastaaPoista
  8. Vuodet tuntuvat vierivän entistä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin ne kuluvat ;D Näyttää makoisalta tuo parsapiirakka.
    Kahdella arvalla olen mukana arvonnassa, olisi niin minulle sopiva kirja

    VastaaPoista
  9. Onnea! Mukaan yhdellä arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea! Mukaan yhdellä arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Joo, aika kuluu vähän liian nopsaan...Onnea blogille ja kuopukselle! Arvonnassa mukana kahdella arvalla!
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  12. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla ja onnea blogillesi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnea kaksivuotiaalle! Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  14. Lämpimät onnittelut! :) En kestä, miten ihana tuo pannunalunen on. <3
    Blogger-lukijana mukaan.

    VastaaPoista
  15. Onnea blogiisi! Mukaan yhdellä arvalla.
    riitsair@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Onnea kaksivuotiaalle.
    Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  17. Onnea!!

    Kahdella mukana arvonnassa.
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnittelut! Mukaan kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Onnea 2-vuotiaalle! Mukana kolmella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Onnea! Kahdella arvalla mukana.
    vaillasilausta@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea kuopukselle ja blogille!! Niin de aika vaan kuluu ☺
    Mukana arvonnassa.

    Emilykq358@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukaan yhdellä arvalla :)
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kokeillaanpa arpaonnea kommentilla & facebookin puolella...
    minna.hytti (a) sbg.at

    VastaaPoista
  24. Kuulostaa mahtavalta kirjalta! :) Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Lunastan yhden arvan ja sillä kisaan mukaan
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea! Kivan kuuloinen kirja, luonnonmateriaalit ovat sydäntä lähellä :) Kahdella arvalla mukana!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea! Blogimme ovatkin sitten saman ikäisiä. Ihana parsapiirakka. Parsa on näin keväisin meidän herkkuamme. Arvontaan kolmella arvalla. Jospa minua onnistaisi ja voittaisin tuon kirjan ja pannunalusen. Liisa

    VastaaPoista
  28. Onnea onnea! Kokeilen onneani kahdella arvalla :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kiinnostava kirja kyllä! :) Yhdellä arvalla mukana. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Lukijana kahdella arpasella mukaan:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukaan. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana yhdellä arvalla. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Tuo olisi kiva kirja.
    Yhdellä arvalla mukana.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista