24. heinäkuuta 2016

Diy-pesin saippualla

Helteinen sunnuntai illassa ja saunan uunissa puita. Ei mennyt lepopäivän puolelle tämä päivä, kun poikani innostui siivoamaan ulkorakennuksen varastoa. Kun kaikki oli kannettu pihalle, ihmettelimme yhdessä, kuinka niin valtava tavaramäärä on voinut mahtua varastoon. Nyt sitten lajitellaan, kierrätetään, kirppistellään ja heitetään roskiin.

 
Eilen mietin, miten saisin juuttinarusta samankaltaisen pesimen kuin villainen, suoraan saippuan päälle huovutettu. Narupäällinen hankaisi päivän pölyt pois samalla kun sisus luovuttaisi pesuainetta iholle.


Virkkasin ketjusilmukoita ja pylväitä sen verran, että saippua mahtui hyvin pussin sisälle. Kiinnitys narulla niin, että uuden saippuan saa tilalle entisen loppuessa.

 
En tiedä, kuinka hyvin tämä oikeasti toimii, vai toimiiko ollenkaan??? Kun saippua on pieni, ajattelin sujauttaa sormet pussiin kuin pesukintaaseen. Menee kuitenkin hetki, että voin kertoa testituloksista, joten ainakin aluksi voin olla tyytyväinen uuteen pesuriin :)

 
Kohti saunaa ja uutta työviikkoa, terkuin Suska.

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Kerrohan sitten, miten toimii. Olen saanut saippuoita lahjaksi ja jotakin niille pitäisi keksiä ja tässähän olisi ideaa. Muuten ne lojuvat kaapissa käyttämättöminä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina ollut pihasaunassa käytössä perinteinen palasaippua. Sille halusin nyt keksiä jotakin uutta, joten palataan aiheeseen.

      Poista