20. heinäkuuta 2016

Kädentaitoja Kivipajulassa

Viikonlopun bloggaritapaamisella pääsin käymään myös Hannen upeassa Kivipajulassa Lappeenrannassa.


Piha on ollut mukana Suomen kaunein piha -ohjelmassa sekä useina vuosina avannut porttinsa yleisölle Avoimien puutarhojen päivänä. Tänä kesänä Hanne päätti lähteä vierailulle toisten pihoille, eikä ole itse mukana tapahtumassa.

Vajaan 1000 neliön kokoisen puutarhan lähtökohta oli piha, joka on edukseen ja viihtyisä myös muulloin kuin keskikesällä. Nurmeton piha on soraa, erilaisia kiviä ja laattoja, puurakenteita sekä erityisesti pajusta punottuja koristeita ja käyttöesineitä.
 
Kädentaidot ja pihan suunnittelu ihastutti. Lehtipuhallin on työväline numero yksi tällä pihalla, jotta käytävät ja istutusalueet pysyvät siisteinä. Keväisin pihalla kukkivat kaikki mahdolliset sipulikukat, sitten perennat ottavat tilan haltuun. Viiniköynnöskin valloittaa katettua pergolaa, eikä ole talvista moksiskaan.
 
Pajusta tehdyt erilaiset ruukut ja astiat sekä huonekalut on Hannen mukaan paikkailtava tai punottava uudelleen joka kolmas vuosi, että ne näyttävät hyvältä.
 
Hillitty, hallittu ja hurmaava; sanoisin. Puutarha aikuisten makuun.









 
Kiitos kaikista upeista uusista ideoista, terkuin Suska.
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Hannen puutarha ja pajutyöt ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Ihan alkoivat sormet syyhytä, vaikka punontataidot eivät noin suuriin töihin kuin huonekalut riitäkään.

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta. Niin hieno piha.

    VastaaPoista
  3. Onhan upea piha ja kauniita yksityiskohtia.

    VastaaPoista