Kalavaleita ja makunautintoja

Tein Pitäjänuutisten Kesäeloon juttua kalastamisesta ja savukalan valmistamisesta. Tapasin juttua varten isän ja pojan sekä juniorin pari kaveria. Juttu luisti ja katiskaan tarttunut hauki savustui samalla.

 

Miehet kalastavat kesällä monta kertaa viikossa. Samalla voi viettää aikaa kavereiden kanssa ja jos ehtii, myös valmistaa saalis yhdessä. Olin yhtä aikaa iloinen ja hieman kateellinen siitä, etten saa aikaiseksi lähteä järvelle, vaikka venekin odottaa soutajaa rannassa.

 

Olen ollut lapsesta asti kova kalastamaan. Silloin papan kanssa onkimalla, myöhemmin omien lasteni kanssa enon veneessä virvelillä ja nyttemmin miehen ja poikani kanssa lähinnä soutumiehenä tai mato-ongella. Miksi sitten meillä syödään ihan liian vähän tätä terveellistä herkkua ?

Oman ruokavalion kalat ovat useimmiten kaupan tiskiltä tai pakastealtaasta. Johtunee siitä, että kalaan lähtiessä saaliista ei ole varmuutta ja tunnustan olevani laiska perkaamaan kalat. Ja sitten tuleekin jo nälkä. Uusien valmistustapojenkin opettelu olisi paikallaan. Lapsena mummi paistoi onkimamme ahvenet, lapsuudenkodissa tehtiin kala myös pannulla tai uunissa. Itse suosin yleensä uunikalaa.

 

Meillä on hieno miehen kaverin tekemä savustuspönttökin, jota on käytetty vain muutaman kerran. Aina on kalaruoka maistunut, mutta jotenkin kukaan ei innostu sen valmistamisesta.

 

 

Työkeikalla sain maistaa todella maukasta savuhaukea keitettyjen uusien perunoiden, voin ja ruohosipulin kanssa. Niiden kanssa valmistin miehille perinteistä kesäsalaattia, jossa on salaatinlehtien kanssa keitettyä kananmunaa sekä kermaviilikastiketta, jonka maustoin etikalla, suolalla ja sokerilla. Tottakai annokseen kuului myös pari viipaletta ruisleipää.

 

Totesin kalaeemeleille, etten ole koskaan saanut kalaa virvelillä. Ja pari päivää myöhemmin löysin kuvan äitini albumista, jossa olen kaverin mökillä Kemiössä nostanut pikkuruisen hauen merestä. Kalavale se on kait sitten tuommoinenkin.

Eihän sitä viime vuosituhannella tapahtuneita kalareissuja voi enää muistaa. Eipähän saaliin koko ainakaan suurentunut juttua kertoessa, kuten sen ahvenrouvan, jonka vetäisin muutama talvi sitten lapsen pilkkiongella lähijärvestä. Aina se vain suurenee, vaikka pilkkireikä lienee samankokoinen joka kerta.

 

Ja loppuun DIY-vinkki heille, joilla pysyy sivellin kädessä yhtä hienosti kuin tuttavallani Elli Rautiolla. Hän maalaa posliinille vaikka mitä ja kovana kalamiehenä myös saaliitaan. Aikas ihania tarjoiluvateja kesäiseen noutopöytään, vai mitä?

 

Aurinkoista sunnuntaita, terkuin Suska.