13. kesäkuuta 2014

Saunatekstiilejä juhannussaunaan ja tuliaiseksi

Juhannusaatto on ihan pian, omituista. Minne se alkukesä katosi? Kevään ihana vaaleanvihreä on vielä muistissa, mutta sitten puutarha kasvoi hetkessä ja helteetkin hävisivät. Itikat sentään viihtyvät meillä. Pakko huitoa, kun teho Off ei ole nimensä veroinen.
Jos katsoisin asioita hieman negatiivisemmin, voisin sanoa kesän olevan nyt siinä, koska jussin jälkeenhän alkavat päivät taas lyhentyä. Onneksi mietin lämpimiä elokuun iltoja ja annan juhannukselle sen arvoisen tunnelatauksen, sillä joskus aikoinaan pilasimme ystävien rennon mökkijuhannuksen tanssimalla silloin häitä.


Nyt voi suunnitella mökkijuhannusta perheen tai ystävien kanssa. Keskikesän iltoina suomalainen saunoo. Pitkään ja hartaasti. Jokainen omalla tyylillään. Kaupoista saat kaikenlaista kivaa niin juhannussaunojalle kuin kesävierailun tuliaiseksi. Omatekemä tuliainen on aina huippujuttu käsitöitä arvostavalle sukulaiselle tai kaverille.


TaitoShoppien valikoimista saat nimekkäiden kotimaisten valmistajien laudeliinoja, pyyhkeitä, saippuoita ym. sekä pienempien tuotemerkkien yksilöllisiä tuotteita. Tällaisia tuotteita löytyi ainakin viime kesänä.
Myös ihan tavallisten markettien hyllyistä löytyy tuotteita, joista voit kasata hienon tuliaiskorin suhteellisen edullisesti.



Nyt kuitenkin ehdotan, että teet saunatuotteita itse. Virkkaa juuttinarusta pesukintaita saunojille. Tee yksi yhteinen tai jokaiselle omansa, sillä kinnas valmistuu kätevästi vaikka leffaa katsellessa.
Virkkaa ensin 35 ketjusilmukkaa ohuesta juuttinarusta koukulla nro 4. Tee sitten pylväitä 14 kerrosta, jolloin sinulla on suorakaiteen mallinen kappale.
Taita seuraavaksi kappale puoliksi ja yhdistä kintaaksi esimerkiksi kiinteillä silmukoilla. Muista kuitenkin jättää muutaman sentin päähän kintaan alareunasta peukalolle aukko ja virkkaa kintaalle myös ripustuslenkki ketjusilmukoin.


Yhtä helposti kierrätät vanhoja pellavatekstiilejä saunakäyttöön. Ompele pöytäliinasta laudeliinoja, joihin painat tekstejä ja kuvioita sablonin avulla. Kiinnitä tekstiiliväri ohjeen mukaisesti silittämällä, niin mietelauseet eivät siirry pefletistä peffaan. Päärmää liinan reunat.


Selänpesin on kätevä silloin, kun selänpesijä ei ole ehtinyt samalla saunavuorolla lauteille. Tee pellavatekstiilistä pitkä pötkylä, jonka päihin ompelet kahvat. Ja sitten vain tasaista liikettä ja saippuaa väliin, niin puhdasta tulee.


Lopuksi voi vielä väitellä siitä, että kumpi on parempi, puulämmitteinen, vai sähköllä nopeammin lämpiävä kiuas?
Kun on kerran saanut oman puulämmitteisen kiukaan, ei ihan helposti sähköön vaihda. Kyllä kyllä, sähkösaunassa voin käydä kovalla pakkasella, kun pihasaunan lämmittäminen kestää useita tunteja, mutta muuten puukiukaan lämmittäminen on mukava rituaali ja sen pehmoiset löylyt niin rentouttava nautinto, että.

Koivusta pitäisi nyt juhannuksen aikaan tehdä vastoja talvenkin varalle. Silloin selviää pienemmällä saunan siivoamisella, kun lehdet pysyvät napakasti kyydissä vihtoessa. Olen kyllä vihtonut havuvastallakin, olikohan mäntyä vai katajaa? Isoäitini paransi sillä vaivojaan ja sai pienen tytönkin tykkäämään havuvastan tuoksusta.

Mutta nyt on lähdettävä lisäämään puita pesään, terkuin Suska.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti