Pysähtynyt hetki

Tädin huutokaupasta ostama häälahja käännettiin taas talviaikaan. Vanha ylväs seinäkello, jonka ääni on niin kumea, että miehen mielestä on parempi, jos kello komeilee seinällä ihan vain koristeena. On kuitenkin ihana tietää, että se käy juuri silloin kun haluan; toisin kuin aika yleensä.

Joskus sitä haluaisi ajan pysähtyvän ja ylimääräisestä tunnistakin osaa olla kiitollinen. Kuten tänään, kun opiskelijatyttöni suuntasi taas mukavan yhteisen viikonlopun jälkeen maailmalle. Missä välissä ne lapset kasvoivat pois helmoista? No minuun ei ehkä sovi vertaus helmoista, joten sanotaan sitten vaikka, että päästivät irti farkunlahkeista.
Vastahan ne olivat pieniä ja tarvitsivat koko ajan huomiota. Mutta hyvä niin, että aika kasvattaa ja tuo meille kaikille uusia haasteita.

Koivulassa ollaan tänään hieman herkkänä näissä lapsiasioissa, sillä miehen esikoinen on lähdössä morsiamensa ja koiriensa kanssa oikeasti maailmalle. Nuoret lähtevät ensi viikolla ilman paluulippuja Espanjaan. Onnea matkaan! Mutta niinhän sitä itsekin nuorena lähdin ja suosittelen kaikille, kenellä siihen on mahdollisuus.

Ja loppuun muistutus elämästä yleensäkin ystäväni Merjan tekemän pelinappulataulun muodossa.
                                                              Voidaan hyvin, terkuin Suska.